Aronofskyn uralle mahtuu niin huikeita menestyksiä kuin tyrmääviä takaiskuja, mutta jokaisen tappionsa tuhkasta hän on noussut uuteen lentoon kuin tarujen feeniks-lintu.
Seitsemän pitkää elokuvaa parissa vuosikymmenessä ohjannut – ja monet niistä myös kirjoittanut – Aronofsky tunnetaan omaleimaisena, kunnianhimoisena ja teknisesti virtuoosimaisena elokuvantekijänä. Hänen ohjaustöissään on usein sokeeraavia aineksia ja toisinaan monitulkintaista symboliikkaa. Monet niistä käsittelevät itsetuhoon johtavia pakkomielteitä tai intohimoja.
Juutalaisperheeseen New Yorkissa 1969 syntynyt Aronofsky opiskeli Harvardin yliopistossa elokuvaa ja sosiaaliantropologiaa. Hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa Pi (1998) kertoo vainoharhaisesta matemaatikosta, joka yrittäessään määritellä pörssikurssien matemaattista kaavaa törmää lukusarjaan, joka saattaa symboloida Jumalan salaista nimeä. Tiedettä, juutalaista mystiikkaa ja psykologista kauhua yhdistävää elokuvaa on verrattu Roman Polanskin ja David Lynchin töihin.
Kansainväliseen maineeseen Aronofsky nousi toisella elokuvallaan Unelmien sielunmessu (2000). Hypnoottisen vangitseva ja musertavan synkkä draama kuvaa huumeiden ja muiden addiktioiden valtaan joutuvia ihmisiä matkalla kohti vääjäämätöntä itsetuhoa. Elokuvan suggestiivisesti toistuvat, nopeista lähikuvista koostuvat montaasijaksot synnyttivät termin hiphop-leikkaus.
Huikean alun jälkeen Aronofskyn ura juuttui vuosiksi toteutumattomiin projekteihin. Niistä lupaavimpia olivat Frank Millerin sarjakuviin pohjautuvat Batman: Year One ja Watchmen. Jälkimmäisen ohjasi lopulta Zack Snyder.
Mother! ilmestyi dvd:nä ja blu-rayna 29.1.2018.
Vuosien kehittelyn vaatinut The Fountain (2006) oli Aronofskyn siihenastisen uran kallein työ. Kolmelle eri aikakaudelle – 1500-, 2000- ja 2500-luvulle – sijoittuvia ja epäkronologisesti eteneviä tarinoita rinnan kuljettava scifi-fantasia käsittelee ihmisen unelmaa ikuisesta elämästä. Oman kunnianhimonsa alle uupuvasta elokuvasta tuli kaupallinen fiasko.
Tappiosta takaisin huipulle Aronofsky ampaisi karun realistisella pienen budjetin draamalla The Wrestler – painija (2008). Sen pääosassa unohduksiin vaipunut Mickey Rourke teki huikean paluun kehonsa ja elämänsä tärviölle ajaneena showpainijana.
Aronofskyn suosimat itsetuhon, pakkomielteiden ja houreisen tajunnan teemat kiteytti täydellisesti baletin maailmaan sijoittuva kauhudraama Black Swan (2010). Siinä roolistaan Oscarilla palkittu Natalie Portman esittää ballerinaa, jonka keho ja mieli alkavat menestymisen paineissa säröillä.
Kahden huipputyön jälkeen Aronofsky antautui taas uskonnollis-mytologisten intohimojensa vietäväksi. Jättibudjetilla toteutettu Noah (2015) tulkitsee uudelleen Raamatusta, Koraanista ja juutalaisten pyhistä kirjoituksista tunnetun legendan Nooasta ja vedenpaisumuksesta. Digitehosteiden ryydittämä toimintafantasia törmää ekologiseen saarnaan ontuvassa, mutta kaupallisesti menestyneessä spektaakkelissa.
Vielä häkellyttävämpi on Aronofskyn tuorein ohjaustyö Mother! (2017). Psykologista kauhua vaikeaselkoiseen symboliikkaan yhdistävä elokuva vangitsee, sokeeraa ja hämmentää, mutta torjuu selkeät tulkinnat.
Tarmo Poussu
Kirjoittaja on Ilta-Sanomien ja Apu-lehden elokuvakriitikko. Hän on arvioinut elokuvia myös TV1:n Aamu-tv:n Tähtihetki-ohjelmassa. Hän menetti sydämensä elokuvalle 12-vuotiaana, ja kaikesta voi syyttää Alfred Hitchcockin Psykoa.
