”Herra Chipsistä tulee Arpinaama.”
Tämä oli Vince Gilliganin kuuluisa kuvaus Breaking Bad -tv-sarjan päähahmon, Walter Whiten muutoksesta. Gilligan halusi haastaa perinteisen televisiosarjojen perusasetelman, jossa päähahmot pysyvät staattisessa, muuttumattomassa tilassa. Perusasetelman ylläpitäminen toimii yhtenä edellytyksenä siinä, miten tv-sarjaa saadaan pidennettyä ja jatkettua monien tuotantokausien jälkeen.
Harmittomasta ja kohtaloonsa alistuvasta kemian opettajasta kuoriutuvasta rikollisesta kertova Breaking Bad muuntui joka tuotantokaudella synkemmäksi ja synkemmäksi, kun Walter Whiten (Emmy-palkittu Bryan Cranston) ego kasvoi täyttämään huumekeisarin saappaat. Yksikään tuotantokausi ei käytännössä ollut toisensa kaltainen. Ainoa vakio sarjan sisäisessä dynamiikassa oli Waltin ja Jesse Pinkmanin (Aaron Paul) välinen suhde, joka sekin ehti rakoilla moneen otteeseen.
Breaking Bad sai 5 tuotantokautta ja 62 jaksoa, ja sarjaa ylistettiin maasta taivaisiin. Itsehän katsoin koukuttavan sarjan kokonaisuudessaan vasta vuonna 2015 vain kolmessa viikossa. Vince Gilliganin luoma sarja nousi välittömästi omissa kirjoissani yhdeksi kaikkien aikojen parhaista tv-sarjoista.
Jostain kumman syystä en hypännyt Better Call Saulin kelkkaan heti Breaking Badin viimeisen jakson katsottuani. Breaking Badissa esiintyneen rikollisasianajaja Saul Goodmanin syntytarinaa aloin seuraamaan vasta nyt, kun Better Call Saul on ilmestynyt kokonaisuudessaan. Toisaalta ajattelin, että katson sarjan sitten putkeen, koska olin kuullut tarpeeksi ylistystä sarjaa kohtaan ja pystyin olettamaan, että jäisin varmasti koukkuun samalla tavalla kuin Breaking Badin kanssa.
Ja voi pojat, niin todellakin kävi!
Varoitus: sisältää juonipaljastuksia sarjoista Breaking Bad ja Better Call Saul.
Esiosien haasteet
Lakimiestä käsittelevä sarja voi vaikuttaa idean tasolla tylsältä Walter Whiten huumetehtailujen jälkeen. Mutta voin vakuuttaa, että Better Call Saul on todennäköisesti yksi parhaista – ellei jopa paras – spin-off- ja/tai esiosa-sarjoista televisiosarjojen historiassa (kyllä, tässä tekstissä viljellään paljon ylistystä).
Sarja on suoraan sanottuna mestariteos.
Better Call Saul seuraa kynsisalongin takahuoneessa toimistoaan pyörittävän pikkuasianajaja Jimmy McGillin (Bob Odenkirk) matkaa Saul Goodmaniksi, moraaliltaan taipuisaksi rikollisten asianajajaksi. Jimmyn taustat ovat veljensä Chuck McGillin (Spinal Tap -veteraani Michael McKean) asianajotoimiston juoksupoikana, josta hän on ponkaissut asianajajaksi kirjekurssin kautta. Chuck ei usko veljeensä, koska hän tuntee Jimmyn huijarina ja helppoheikkinä toimimisen historian, ja miten helposti Jimmy retkahtaa lain toiselle puolelle.
Michael McKean.
Sarja sijoittuu pääosin aikaan ennen Breaking Badin tapahtumia, mutta se kuvaa paikoitellen ja valikoivasti myös aikaa Walter Whiten kukistumisen jälkeen, jolloin Saul piilottelee Nebraskassa uuden identiteetin suojissa. Jokaisen tuotantokauden alussa on pieni pätkä Saulin uudesta elämästä, jossa hän on alistunut kohtaloonsa paikallisen Cinnabon-kanelipullaketjun vuoropäällikkönä.
Esiosien suurimmat haasteet liittyvät yleensä siihen, mitä odotuksia ja mitä tietoa katsojalla jo on. Esiosan tapahtumien sijoittuessa ajallisesti ennen varsinaisen ”pääsarjan” tuttuja tapahtumia voimme päätellä yksinkertaisilla oletuksilla, mitä sarjassa voi ja ei voi tapahtua. Ei tarvitse muuta kuin tuntea alkutilanne, johon esiosa lopulta johtaa. Esimerkiksi Saulin kohtalo on esiosan kannalta selvä: hän ei esimerkiksi voi esiosan puitteissa haavoittua liian vakavasti tai kuolla kokonaan, koska hänen matkansa jatkuu Breaking Bad -tarinassa.
Odotuksissa voi toisaalta sijaita esiosien vahvuus.
Tarinan palikat voivat olla katsojalle entuudestaan tutut, joten tekijöiden ei tarvitse aloittaa aivan tyhjästä. Katsojaa voidaan myös lypsää nostalgialla ja tutuilla elementeillä. Better Call Saul hyödyntääkin Salamanca huumerikollissuvun kulissien tapahtumia ennen Breaking Bad -sarjan tapahtumia esittelemällä heti ensimmäisissä jaksoissa Tuco Salamancan (Raymond Cruz), jolta Saul pelastaa äärimmäisen ärsyttävät pyörähuijarit.
Alberquerquen ympäristöt ja hahmot, kuten Hector Salamanca (edesmennyt Mark Margolis), Mike Ehrmantraut (Jonathan Banks) ja Los Pollos Hermanos -ravintolan omistaja Gus Fring (Giancarlo Esposito) tarjoavatkin Breakin Bad –faneille tuulahduksen tuttua juttua.
Mutta Better Call Saul ei onneksi tyydy vain kierrättämään vanhoja hahmoja, vaan keksii heidän rinnalleen uusia, alkuperäisiä hahmoja sarjaa varten. Sarjassa tapaamme Saulin Chuck-veljen lisäksi muun muassa Kim Wexlerin (Rhea Seehorn), Howar Hamlinin (Patrick Fabian) ja Nacho Vargan (Michael Mando), joiden tarinat eivät ole meille tuttuja.
Parhaimmillaan Better Call Saul saa katsojan jännittämään, mikä kohtalo hahmoja odottaa sarjan lopussa. Huumekartellien maailmaan sijoittuvassa sarjassa kuolemanvaara on edelleen läsnä, vaikka sarjassa painottuvatkin lakifirmojen kuviot. Siinä missä Walter Whiten matka huumekeisariksi tuntui pahimmillaan väkisin väännetyltä voimafantasialta, Saul Goodmanin tarinassa korostuvat arkiset tarinat ja niiden nyanssit pääsarjaa hienovaraisemmin.
Ennen kaikkea hahmojen väliset kemiat, heidän halujensa ja tarpeidensa sisäiset ja keskinäiset ristiriidat, loistavat sarjassa. Yksikään hahmo ei ole pelkkä yksiulotteinen karikatyyri. Jopa lyhyet sivuroolit ovat muistettavia, oli kyse sitten valtion varoja kavaltaneesta huijaripariskunnasta tai Saulin kuvausryhmästä. Jokaisella vähänkin isommalla sivu- ja päähahmolla on oma sisäinen elämä, jonka on mahdollista puhutella tai toimia vastavoimana jollekulle toiselle. Siinä missä Breaking Bad nojasi pitkälti Waltin ja Jessen väliseen kemiaan, Better Call Saul laajentaa vuorovaikutusten kirjoa laajemmaksi.
Omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti Hamlin, Hamlin & McGill -asianajofirman kultalusikka suussaan keikistelevä, jäyhä osakas Howard Hamlin.
Suosikkiotokseni koko sarjassa on luultavimmin kohtaus, jossa Howard kävelee yhdessä Kim Wexlerin kanssa kohti asiakastapaamista. Perinteisenä, katkeamattomana walk-and-talk -otoksena suoritettu kohtaus tarjoaa tietoa sisältävän puhetulvan sijaan vaivaantuneen hiljaisuuden. Howard on tyytymätön, eikä hän suostu vastaamaan Kimin keskustelun aloitukseen. Minuutin kävelyn jälkeen juuri ennen asiakkaiden kohtaamista Howard ottaa kasvoilleen tunnusmerkkimäisen asiakaspalveluhymynsä.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämän pienen kohtauksen sisällä tapahtuva genrekliseiden väistäminen on osoitus tekijöiden taituruudesta, tarinankerronnan ymmärryksestä ja innovatiivisuudesta. Taattua laatua toisin sanoen.
Saul ja Kim – entäs sitten?
Moni katsoja ärsyyntyi Anna Gunnin esittämästä Skyler Whitesta, Walterin puolisosta ja liikekumppanista. Tämä ärtymys suuntautui täysin epäreilusti näyttelijään (Anna Gunn sai pahimmillaan tappouhkauksia roolinsa takia), eikä tekijöihin.
Ongelmakohdaksi muotoutui mielestäni Breaking Badin perusasetelma.
Skylerin on tarkoitus olla Waltin järjen ääni, jota hänen pitäisi kuunnella oman hauraan ja vihaisen egonsa sijasta. Walterin muutos häikäilemättömäksi ”rikollisneroksi” on vain liian puoleensa vetävä ja kiinnostava irtiotto verraten hänen perhe-elämänsä arkisen puuduttavaan dynamiikkaan. Olemme sarjan aikana samassa kierteessä Waltin kanssa.
Anna Gunn on hieno näyttelijä, joka teki työtä käskettyä, mutta mielestäni hänen hahmonsa jätettiin liian ahtaalle sarjan käsikirjoituksessa. Katsoja asettuu liian voimakkaasti itsepetoksessaan järjensä sumentaneen Waltin puolelle, joka kaatuilee virheestä toiseen. Skylerin kohtalona on päätyä Walteria tsemppaavaksi vaimoksi ja lopulta hänestä tuleekin rikollisen puolisonsa liiketoiminnan mahdollistavaksi taustapiruksi, mutta Skylerista puuttui jotain. Hän ei alun alkaenkaan ollut kovin mielenkiintoinen hahmo, jonka taakse olisi tehnyt mieli asettua. Katsojan olisi pitänyt tsempata Waltin ja Skylerin avioliiton ja perheen säilymistä sen päättymisen sijaan.
Tämä rakkauden, välittämisen ja sielun kumppanuuden dynamiikka uupui täysin, koska periaatteessa Walter piti lyödä maankoloon, jotta hänen menestyksensä tuntuisi katsojasta tyydyttävän kathartiselta.
Katsojien kokemuspiiristä käsin Skylerin kohtalo oli jumittua omaan huolestuneen perheenäidin raamiinsa harmaaksi ja tylsäksi hahmoksi, joka on ensin täysin tietämätön Waltin puuhista.
Tähän dynamiikkaan verraten Rhea Seehornin esittämän Kim Wexlerin ja Jimmyn välinen, lopulta avioliitoksi muodostuva suhde on eksponentiaalisen huomattava parannus Breaking Badissa nähdyn Walterin ja Skylerin suhteeseen.
Kimin ja Jimmyn välissä on heti alusta alkaen selkeää mystistä jännitettä ja henkilökemiaa. Kimin ja Jimmyn (ennen kun hän alkaa käyttää Saulin nimeä) välinen suhde on sarjan alussa täysin määrittämätön, joten se voisi edetä mihin tahansa suuntaan. Vihjeitä viljellään, mutta mitään ei varsinaisesti suoraan sanota ääneen. Kim tuntee selväsi vetoa Jimmyn huijarimaneereihin, vaikka ne tuovat kaikista huonoimmat puolet esiin hänestä. Sarjan edetessä katsoja saa jännittää, miten pitkälle Kim on valmis menemään pysyäkseen Jimmyn rinnalla, etenkin kun Jimmyn Saul-persoona alkaa muotoutumaan ja kukoistamaan. Ennen kaikkea, mitä tapahtuu Kimille, kun Saul sotkeentuu entistä pahemmin huumekartellien kuvioihin.
Skylerin sijaan Kim ymmärtää Jimmyä ja on nopeasti mukana hänen juonissaan joko osallisena tai kannustavana osapuolena. Heidän välilleen syntyy hyvä dynamiikka, jossa Kimillä on kuitenki tilaa loistaa omana hahmonaan. Kimillä on omat halut, tarpeet ja henkilöhistoria, josta käsin hänen omat sivujuonteensa ovat yhtä mielenkiintoisia seurata kuin muidenkin hahmojen.
Tätä tietysti edesauttaa Better Call Saulin loistava, upea ja tyylikäs kuvakerronta.
Elokuvallisuus ennen kaikkea
Better Call Saulin nerokkuus ei piile pelkästään siinä, että se keksii esitellä loistavia sivuhahmoja. Esiosasarja osaa hyödyntää ja ennen kaikkea hioo täydellisen upeaksi Breaking Badista tuttua kerrontatyyliä.
Breaking Badin jaksojen alut olivat usein niin sanottuja ”kylmiä avauksia”, joissa katsojalle näytetään tilanne, johon Walter White on päätynyt – usein kyse oli huumekaupan ongelmista, koska ne tuppaavat olemaan niitä mielenkiinnon nappaavia vaaran tilanteita. Tällaisten aloitusten tarkoitus on tietysti napata katsojan huomio ja mielenkiinto jakson tapahtumia kohtaan. Walt kävelee poispäin räjähtelevästä rakennuksesta – kuinka tähän päädyttiin?!?
Rhea Seehorn.
Periaatteessa tämä on suhteellisen halpa tapa kiusoitellen herättää mielenkiinto jaksoa kohtaan. Tavallaanhan tekijät sanovat katsojalle: ”Katsohan, miten jännittävään paikkaan viemme tarinan! Emme kuitenkaan näytä sitä vielä, joten odotas hetki, kun ensin näytämme, kuinka sinne päästään”.
Jakso lupaa, että kyllä jotain mielenkiintoista on luvassa, kun vain jaksat odottaa.
Better Call Saul hyödyntää tätä samaa kikkaa, mutta pienellä erolla: jännittävien in media res -tapahtumien sijaan jakson alussa saatetaan nähdä esine tai asia, joka liittyy temaattisesti tai vihjeenomaisesti jakson sisältöön. Usein nämä hetket toimivat myös omanlaisina pienoiselokuvina, joissa saatetaan näyttää esimerkiksi, miten joku asia tai esine tehdään tai miten jokin sarjan sisäinen prosessi toimii.
Muutenkin sarja on äärimmäisen sitoutunut näyttämään, miten eri asiat ja prosessit toimivat. Parhaimmillaan sarja on neliulotteinen shakkipeli, jossa eri pelaajat yrittävät päästä toinen toisensa niskan päälle. Yksikään hahmo ei ole suoranaisesti tyhmä (paitsi äkkipikainen Tuco, joka antaa vihan sumentaa järkensä), joten draamasta saadaan tehokkaasti kaikki irti.
Sarjan jännittävimmät kohtausjaksot ovat eri hahmojen kissa-ja-hiiri-leikkejä, joissa yritetään saada toinen kiinni. Ja tässä piilee jälleen yksi sarjan parhaimmista ominaisuuksista: katsoja pysyy helposti kärryillä, mitä kukin haluaa tai ajaa takaa. Viimeisten kausien aikana läpikäyty Lalo Salamancan (Tony Dalton) ja Gus Fringin välinen hiljainen sota oli todellinen jännitysnäytelmä, vaikka tiesin, että Gusin salainen laboratorio ei tulisi paljastumaan.
Esiosana Better Call Saul toimii, koska se osaa kuljettaa katsojan mielenkiintoa erilaisten vihjeiden ja vinkkien avulla. Moni kohtaus saattaa alkaa ilman minkäänlaista alustusta ja katsojan on itse pääteltävä konteksti, kunnes se lopulta paljastetaan. Sarjan ja katsojan välille muodostuu nopeasti luottamus siitä, että vaikka jotain ei heti kättelyssä kerrota, kaikki tarpeellinen paljastetaan kyllä aikanaan.
Tämän lisäksi Better Call Saul on kaiken realismin ja kuvauspaikkojen tarjoamien rajoitteiden puitteissa äärimmäisen mielikuvituksellisesti kuvattu sarja, jossa tuntuu kuin jokaisella yksittäisellä hetkellä on merkitystä ja painoa. Jokainen kuvakulma on harkiten valittu ja toteutettu. Useasti pelkästään kameran asettelulla tekijät saavat välitettyä ajatuksen tai tunteen, jota hahmo tuntee juuri sillä hetkellä.
Peilikuva
Olin sarjaa katsoessani iloinen siitä, miten jokaikinen asia alustetaan millin tarkasti – tai vähintäänkin sarja tuntui siltä, että jokaisella yksityiskohdalla on merkitys. Kuten jo totesin, sarjan elementit ja niiden liikuttaminen tuntuivat kuin shakkipeliltä, vaikka olisikin tiennyt, kuinka peli päättyy. Pienet yksityiskohdat nousevat tärkeäksi sarjan edetessä ja Better Call Saul osaa löytää draamaa yksinkertaisimmistakin asioista.
Mutta vihonviimeinen nerokkuuden leimaus oli koko sarjan päättävä pienoistarina.
Breaking Badin tapahtumien johdosta Saul on päätynyt elämään evakossa uuden identiteetin turvin. Hän asuu Nebraskassa ja pelkää omaa varjoaan. Eräs entinen albuquerquelainen taksikuski tunnistaa ja alkaa kiristämään Saulia. Alun pelokkuudesta selvittyään Saul sisuuntuu ja päättää pakenemisen sijaan kohdata kiristäjänsä. Tapahtumaketju etenee siihen pisteeseen, että Saul alkaa pyörittämään koko kaupungin laajuista huijausoperaatiota, jossa murtaudutaan huomaamatta rikkaiden koteihin.
Menestys nousee Saulin päähän ja epäonnistuneen keikan seurauksien sarjan kautta hän jää lopulta kiinni virkavallan kynsiin.
Saulin kokema lyhyt onni, rikollisen neron elämän huuma ja hurmos peilaa täysin sataprosenttisesti Walter Whiten tarinaa – Saulilla on jopa lähes täysin samanlaiset silmälasit ja naaman karvoitus, joista Heisenberg tuli tutuksi!
Saul onnistuu keplottelemaan ja pelaamaan itselleen naurettavan lyhyen rikostuomion, kun hän saa istutettua epäilyksen syyttäjänä toimivan tahon mieleen. Mutta viimeisenä tekonaan ennen rikostuomionsa vahvistamista Saul päättää yrittää hyvittää tekojaan: hän antaa tunnustuksen, joka auttaa Kimiä pääsemään pälkähästä.
Tämä peilaa Waltin viimeisiä hetkiä, jolla hän tarjosi Jesselle vapauden. Sekä Waltin että Saulin tapauksissa heidän synninpäästönsä ja anteeksiantonsa lähti liikkeelle niistä, joita vastaan he olivat toiminut väärin ja ylimielisesti. Kuten sarja erinäisissä takaumissa pyrkikin alleviivaamaan, Saul oli aina ollut pulasta pyristellen keplotteleva nilkki, jolla ei ole ollut kovin kummoista omatuntoa – ainoastaan hauras ja herkkä ego, kuten Walter Whitella.
Better Call Saul näyttää loistavasti toteutetun esiosatarinan siitä, miten Jimmy McGillistä tulee Saul Goodman. Sarjan alku saattaa tuntua hitaalta, jos olet tottunut nopeatempoiseen toimintaan. Saul on kuitenkin juuri täydellinen antisankari. Häntä käy sääliksi, koska kukaan ei usko häneen, mutta ennen kaikkea hän on täysin inhimillinen ja vajavainen henkilö. Saulin peräänantamattomuus on ihailtava ominaisuus, mutta hän ei osaa lähteä ratkaisemaan ongelmia muutoin kuin huijaustensa kautta.
Saul kaivaa itselleen vain yhä syvempää ja syvempää kuoppaa, koska hänellä ei ole selkärankaa.
Sarjan viimeiset hetket kuitenkin osoittavat, että vaikka tietyt asiat pysyvätkin samoina, ehkä Saul on kykenevä muutokseen. Ensimmäistä kertaa elämässään Saul oli valmis tekemään jotain epäitsekästä ottaessaan syyt niskoilleen ja sitä kautta pidemmän vankilatuomion.
Ainakin hän sai tällä teollaan Kim Wexlerin takaisin elämäänsä. Katsojalle tarjotaan toivoa Kimin ja Saulin polttaessa yhdessä tupakkaa vangin ja asianajajan rooleissaan. Ehkä heillä olisi sittenkin vielä yhteiseen tulevaisuuteen, jos Saul pääsee joskus pois vankilasta.
Mutta ehkä sillä ei ole mitään merkitystä. Ihailin sitä hyväksyvää tyyneyttä, jolla Saul suhtautui lopussa omaan tilanteeseensa. Ehkä hänellä on mahdollisuus päästä aikaisemmin ehdonalaiseen hyvän käytöksen vuoksi, tai sitten ei.
Saul Goodman viimeinkin sisäisti oman mantransa.
”It’s all good, man.”
Ville Vuorio
Leffahamsteri
