Etsi
Elokuvan tekeminen ei ole helppoa puuhaa, jokainen julkaistu leffa on sinänsä juhlittavan arvoinen. Tällä tematiikalla näiden leffojen kohdalla pidettäköön kruunajaisten sijaan kissanristiäiset.
Ohjaajalegenda Sidney Lumetilla oli vahva mielipide värielokuvista vielä 1960-luvun loppupuolella.
Ja mikä parasta, koko ”lisäosa” on ilmaiseksi katsottavissa.
In the Mood for Love on ohjaaja-käsikirjoittaja Wong Kar-wain suvereeni taidonnäyte.
Keanu Reeves ja nuorena Indiana Jonesina tunnettu River Phoenix tekivät yhteistyötä elokuvassa Matkalla Idahoon.
Elokuvien erot yllättivät katsojat.
Yöpyminen Jason Voorheesin kotikulmilla – terävä idea!
Ex-rikollinen teki yhden kaikkien aikojen cameoista – vastentahtoisesti.
Siloposkinen Christoph Waltz hallitsi pahisten näyttelemisen jo kauan ennen Tarantinon elokuvia.
Menestystrilogian päätösosan loppu olisi voinut jättää hyvin erilaisen jälkimaun katsojille.
Myös ohjaaja itse meinasi hukkua tuotannossa, jota hän on kutsunut hirveimmäksi ikinä, missä on ollut mukana.
Näyttelijätähti vaikuttaa nykyään rennommalta.
Manaajaa pidetään yhtenä pelottavimpana elokuvana koskaan – hyvästä syystä.