David Gordon Greenin vuonna 2018 ilmestynyt uuden Halloween-trilogian avaus teki monta asiaa oikein. Ensinnäkin se jätti huomiotta kaikki muut vuoden 1978 alkuperäisen Halloweenin jälkeen ilmestyneet jatko-osat ja uudelleenkäynnistykset typerine sukutarinoineen ja yliluonnollisuuksineen. Toisekseen se otti keskiöön aina mainion Jamie Lee Curtisin esittämän Laurien, joka nyt on kokemuksensa traumatisoima, perheestään syrjäytynyt erakko, joka elää vain tappajan uuteen tulemiseen valmistautuen.
Jatko-osa Halloween Killsissä oli myös mielenkiintoisia ajatuksia. Vaikka hintana oli Laurien sysääminen syrjään pääosasta, se käsitteli Michael Myersin tekojen vaikutuksia koko Haddonfieldin kaupungin yhteisöön.
Trilogian päättävässä Halloween Endsissä on kolmikon vaikuttavin alkujakso. Se kertoo Haddonfieldille tyypillisestä epäonnisesti päättyvästä lapsenvahtikeikasta tehokkaalla tavalla, joka pitää katsojan varpaillaan. Samalla se pohjustaa onnistuneesti tarinaan esiteltävää uutta hahmoa ja pohdintaa pahuudesta ja pohdintaa siitä, tekikö Michael Myers Haddonfieldistä myrkyllisen paikan vai onko kyseessä hirviöitä luova yhteisö.
Siihen hyvät uutiset oikeastaan päättyvätkin, sillä mikään tuoreen trilogian osista ei onnistu käsittelemään kiinnostaviakaan elementtejään johdonmukaisella tavalla. On kuin katsoisi käsikirjoitussessioita, joissa jokaisen osan usea kirjoittaja heittelee peliin omia ideoitaan. Sitten huomataan, että aika loppuu, ja päätetään kuvata ne kaikki ilman mitään koko kaaren kattavaa punaista lankaa.
Laurie on nyt, neljä vuotta edellisten osien jälkeen, päättänyt jatkaa elämäänsä ilman pelkoa ja asustaa nyt yhdessä tyttärentyttärensä Allysonin (Andi Matichak) kanssa. Ihan hyvä lähtökohta mutta jälleen yksi esimerkki käsikirjoituksen poukkoilusta. Jos Laurie ensimmäisessä osassa oli 40 vuotta valmistautunut kohtaamaan visusti vangitun sarjamurhaajan, miksi hän nyt rentoutuu, vaikka tietää tyttärensäkin tappaneen hirviön piileskelevän jossain?
Laurien ja Allysonin elämään astuu yhtä lailla traumatisoitunut Corey (Rohan Campbell), jonka tuskaan Laurie ensi alkuun samastuu. Pian hän alkaa huolestua mahdollisuudesta, että he ovat päästäneet lähelleen potentiaalisen uuden Michael Myersin alun. Toisaalta Coreyn synkkyys vetää puoleensa Allysonia, joka on perheensä tragedian jälkipuinneissa tajunnut, ettei oikeastaan pidä Haddonfieldistä ja sen asukkaista.
Kolmikko tempoilee tarinaa eri suuntiin tilanteen mukaan luonnettaan ja suunnitelmiaan muuttaen. Sen seuraamista rytmittävät tasaiseen tahtiin veriset murhat, jotka tuntuvat juuri siltä mitä ne ovat: pakon sanelemia efektikohtauksia. Koska niillä ei tunnu olevan mitään merkitystä tarinan hahmoille, eivätkä tekijätkään tunnu jaksavan olla kiinnostuneita jännityksen luomisesta, ne jäävät irrallisiksi hetkiksi, jotka vain ajoittain säväyttävät. Silloinkin lähinnä tahattoman huumorin puolelle menemisen uhalla, mikä on aina myrkkyä kauhulle.
Halloween Endsin kunniaksi on kuitenkin sanottava, että kunhan pakollisen lopputaiston yli päästään, siinä on oikeaa päätososan tuntua.
Jouni Vikman