Lincoln

/ GENRE ENSI-ILTA 25.01.2013 TÄHDET

Abraham Lincoln (1809–1856) oli Amerikan Yhdysvaltojen 16. presidentti, ja on ehkä legendaarisin heistä kaikista. Salamurhansa lisäksi hän on jäänyt historiaan vankkumattomasta taistelustaan tuolloin vallalla ollutta ja laillista orjuutta vastaan. Se määritti sekä hänen poliittisen asemansa että myös hänen kohtalonsa. Lincolnin tultua valituksi ensimmäiselle presidenttikaudelleen seitsemän orjuutta kannattanutta eteläistä osavaltiota erosi Yhdysvalloista, joka tuolloin koostui 34 osavaltiosta. Näin alkoi Yhdysvaltojen sisällissota.

Elokuva alkaa karulla jaksolla, jossa kuvataan sisällissodan lähitaistelua kaikessa sen kurjuudessaan. Kaksi armeijaa mittelee voimiaan mutaisella kentällä pistimin ja paljain käsin. Mistään sodan romantiikasta ei ole häivääkään jäljellä.

Illalla, taistelun jälkeen, presidentti Lincoln (Daniel Day-Lewis) juttelee kahden mustan sotilaan kanssa niin sodasta kuin mustaihoisten taistelijoiden asemasta valkoisen miehen maailmassa. Lupaavan alun jälkeen siirrytään Washingtoniin ja Valkoiseen taloon, jossa samainen Lincoln kabinetteineen käy toisenlaista sotaa. Tultuaan juuri valituksi toiselle kaudelleen Lincoln haluaa saada läpi perustuslain lisäyksen, joka kieltäisi orjuuden ja pakkotyövoiman käytön Yhdysvalloissa. Henkilökohtainen poliittinen taistelu vie presidentin törmäyskurssille niin oman kabinettinsa kuin maata hallitsevan kongressin kanssa. Kapinalliset Etelävaltiot ovat vääjäämättä häviämässä sodan, ja siksi laki tulisi saattaa voimaan pikimmiten vielä kun sota on käynnissä, jotta lailla olisi mitään läpimenomahdollisuuksia. Suurin osa elokuvasta tapahtuukin joko Edustajainhuoneen kokoussalissa tai erilaisissa lobbaustilanteissa.

Monet veikkaukset ovat nostaneet Lincolnin korkealle Oscar-veikkauksissa. Valitettavasti tässä tapauksessa itse aihe on tärkeämpi kuin siitä kertova elokuvatoteutus. Vaikka asialla on mestari-ohjaaja Steven Spielberg, Angels in America -näytelmästään Pulitzer-palkinnon pokannut käsikirjoittaja Tony Kushner sekä suuri joukko Hollywoodin parhaita näyttelijöitä, etunenässä kaksinkertainen Oscar-voittaja Day-Lewis nimiroolissa, eivät palapelin osaset vastaa lopputulosta. Elokuva on auttamattoman ylipitkä, pitkäveteinen ja puiseva vailla dramaturgian vaatimia jännitteitä. Vaikka näyttelijät ovat loistavia ja yrittävät suoriutua parhaan kykynsä mukaan, eivät ohjaus ja käsikirjoitus ole luoneet heille tarpeeksi eväitä edes tyydyttävään lopputulokseen. Tarinaan tarpeettomana ympätty Lincolnin nuorin poika Tad(Gulliver McGrath) on suorastaan raivostuttava hahmo. Myös John Williamsin säveltävä musiikki on täysin yhdentekevää. Ainoastaan lavastus ja puvustus ovat täysin kohdillaan, ja oikeuttavat Spielbergin aina luotettavan hovikuvaaja Janusz Kaminskin ohella elokuvan toisen tähden.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat