Kaikkien lasten (ja ehkä hieman myös aikuisten) suosikki Risto Räppääjä saa jo kahdeksannen elokuvansa. Vaihtelevan tasoisia elokuvia ovat aiemmin tehneet Mari Rantasila ja Timo Koivusalo. Nyt elokuvadebyyttinsä tekee Markus Lehmusruusu. Samalla koko näyttelijäkaarti vaihtuu. Onko tämä siis jonkinlainen kevyt uudelleenkäynnistys?
Uutena Risto Räppääjänä nähdään pirteä Silmu Ståhlberg ja hänen parasta kamuaan Nelli Nuudelipäätä näyttelee eläväinen Lumi Kallio. Muissa rooleissa ovat muun muassa Pamela Tola Rauhana, Ylermi Rajamaa Lennartina, Eelis Kesäläinen Sylvesterinä, Jenni Kokander Elvinä ja Timo Lavikainen Billinä.
Risto Räppääjä ja pullistelija perustuu vuonna 2016 julkaistuun Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen kirjaan, josta siskokset kirjoittivat myös käsikirjoituksen. Yhteensä supersuosittuja lastenkirjoja on jo 17, joten eiköhän Riston sympaattisia musiikkielokuvia nähdä vielä useampiakin. Ainakin ne ovat tähän asti menestyneet erinomaisesti lippukassoilla.
Uusi elokuva vie Riston, Nellin, Rauhan ja Lennartin lomailemaan Voimakallion mökkikylään, jossa he tapaavat urheiluhullun isä-poika-parin Bill ja Sylvester Pöntisen. Risto ja Lennart tulevat hieman mustasukkaisiksi, kun aivan yllättäen Rauha ja Nelli osoittavatkin kiinnostusta urheiluun. Pojat tarttuvat tuumasta toimeen ja päättävät näyttää kaikille, etteivät he ole mitään noloja vellihousuja.
Tarinallisesti uutukainen on huomattavasti eheämpi kuin leffasarjan edellinen tekele, sillisalaattimainen Yöhaukka. Elokuvan sanomakin on tärkeä: ihmiset eivät välttämättä ole sitä miltä näyttävät, vaan jokainen meistä on paljon monitahoisempi persoona kuin minkälaisen kuvan annamme ulospäin. Risto Räppääjä haluaa sanoa, että on erittäin okei olla erilainen. Ei kenenkään tarvitse jämähtää ummehtuneisiin muotteihin.
Elokuva käynnistyy musikaalikohtauksella, jossa on selkeitä vaikutteita Oscar-voittaja La La Landin aloittavasta värikkäästä tanssi- ja laulunumerosta. Eihän se tietenkään ole yhtä iso kuin esikuvansa, mutta siinä on havaittavissa samanlaista hauskaa kepeyttä, väriä ja iloa.
On kuitenkin hieman hämmentävää, että jazzpianisti Iiro Rantala toimii edelleenkin Riston säveltäjänä. Elokuvassa esitetyt kappaleet kuulostavat lähinnä jonkinlaisilta pirtsakoilta Ultra Bran biisien variaatioilta, eikä niissä ole varsinaista kosketuspintaa lapsille.
Ja miksei räppääjästä kertovassa elokuvassa kuulla räppiä kuin vasta loppumetreillä? Sitä luulisi, että tällaisessa hupailussa kuultaisiin jonkinlaista urbaania nuorisomusiikkia esimerkiksi Fintelligensin jätkiltä, Mariskalta tai vaikkapa JVG:ltä, mutta nyt musiikit ovat paikoittain jopa vaivaannuttavan setämäisiä ja tunkkaisia pimputteluita.
Uusi tekijätiimi on selvästi tehnyt hyvää Ristolle, eikä elokuvasta löydy varsinaisesti mitään vikaa. Aikuisille katsojille se saattaa kuitenkin aiheuttaa paikoitellen pientä myötähäpeää, joten nassikoiden kanssa kannattaa teatteriin lähteä avoimin mielin.