Yksi brittiläisen lastenkirjallisuuden rakastetuimmista hahmoista on Karhuherra Paddington: pieni ja pyylevä lontoolaisnalle, joka pukeutuu siniseen duffelitakkiin ja leveälieriseen hattuun. Michael Bond kirjoitti ensimmäisen Paddington-kirjansa jo vuonna 1958. Suomeksi karhuherran kommelluksista on saatu lukea 1970-luvulta lähtien.
Keijupoukaman keijut hoitavat ympäristöään ja yhteisöään tarkalla työnjaolla. Osa keijuista hoitaa kasvejä, osa eläimiä ja osa pyörittää yhteisöllisiä asioita kuten keijupölyn tuotanto ja paikan turvallisuus.
Kuka voisi vihata söpöillä eläimillä ja muilla luonnon ihmeillä täytettyä elokuvaa, joka muistuttaa yleisöä luonnonsuojelun tärkeydestä?
Kun 1950-luvulla kerrotuista tarinoista tehdään moderneja sovituksia, niistä tulee usein alkuperäistä särmikkäämpiä – olihan vuosikymmen länsimaailmassa puritaanisten perhemallien ja ahtaiden ihmiskäsitysten aikaa.
Ruotsalaisiin lastenkirjoihin perustuvien Viiru ja Pesonen -piirrettyjen jälkeen on vuorossa kiinnostava sekoitus Saksasta: suomeksi dubatussa elokuvassa nähdään oikeita näyttelijöitä ja lavasteita, joihin on yhdistetty tietokoneella luotuja hahmoja, tärkeimpänä tietysti vanhapoika Pesosen ihmismäinen kissaystävä Viiru. Ratkaisu toimii, varsinkin kun todellisen ja tietokoneella luodun kuvan yhdistämisen toteutuskin on eurooppalaisittain erittäin onnistunutta.
Brittiläisen lastentelevision klassikoihin lukeutuva Postimies Pate on kuin pilteille suunnattu Sydämen asialla: ohjelman jaksoissa pyöritään perienglantilaisessa pikkukylässä ja ratkotaan persoonallisten asukkaiden pulmia. Päähenkilö on avulias, rehti ja kunnollinen (siis melkein ällöttävän kiltti) postimies Pate. Apurina Patella on mustavalkoinen, vikkelätassuinen kissa Jessi. Yhdessä Pate ja Jessi kuljettavat kirjelähetyksiä ja nostavat lehmiä ojista.
Bamse eli Maailman vahvin Nalle on ruotsalainen sarjakuvahahmo. Rune Andréasson loi jymyhunajasta supervoimat saavan nallen 1960-luvulla, ja hahmon nimikkolehteä julkaistaan edelleen Suomessakin. Sarjakuvien lisäksi Bamse on seikkaillut myös televisiossa. Nalle on kaiken kaikkiaan vähemmän kirjallinen tapaus kuin suurin osa ruotsalaisista lastenklassikoista – muttei vähemmän ideologinen.
Gunilla Bergströmin luoma Alfons Åberg eli Mikko Mallikas – suomessa joskus Alfons Jokisenakin tunnettu – on Ruotsin merkittävimpiä satuhahmoja. Mikko Mallikas on seikkaillut kuvakirjoissa vuodesta 1972. Sittemmin kirjoja on käännetty 30 kielelle, päähenkilön mukaan on nimetty yksi länsinaapurin tärkeimmistä kulttuuripalkinnoista ja Norjassa on kirjoitettu Twin Peaks -henkinen romaanikin Mallikkaan myöhemmistä vaiheista.
Neljäs lastenkirjasarja Risto Räppääjään perustuva elokuva on ensimmäinen, joka ei ole Mari Rantasilan ohjaama. Tilalla on Timo Koivusalo, joka tuo aikaisemmin niin pirteään elokuvasarjaan setämäistä jäyhyyttä.
Suosittujen lastenkirjojen tyttöenergiset sankarit saavat arvoisensa värikkään ja iloisen fantasiaseikkailun, joka on ehdotonta parhaimmistoa viime aikaisten lapsille suunnattujen elokuvien joukossa.
Lassen perhe lähtee ulkomaanmatkalle, koska pihillä isällä on suuri suunnitelma. Matkalla Lasse unohtaa kotiin jäävän tyttöystävän unelmatyttönsä perään haikaillessaan, pikkuveli Håkan yrittää syödä kaiken ja piereskelee, äiti touhottaa silmät pyörien ja isosisko on täytemateriaalia. Kyseessä on siis täsmälleen sama elokuva kuin meille viime keväänä saapunut käsittämättömästi Ruotsin katsotuimmaksi kotimaiseksi noussut Lasse Kreikassa.
Hauskuutta, vakavuutta ja jännitystä parahultaisessa suhteessa.
