Etsi
Wicked-jatko-osa Wicked: for Good jatkaa ensimmäisen osan tarinaa ja korjaa monia sen ongelmista. (Ikäraja K-12)
Uutta anime-kautta pohjustava Jujutsu Kaisen: Execution avaa hyvin faneille tulevaa, vaikka paikoin on selvää, ettei sitä ole suunniteltu elokuvaksi. (Ikäraja K-16)
Kolmas Syke-elokuva ei toimi kaikilta osin, mutta se on uskollisin itse sarjalle ja onnistuu viihdyttämään sen faneja. (Ikäraja K-12)
Teknisesti, taiteellisesti ja dramaturgillisesti onnistunut dokumentti vie katsojan menneiden vuosikymmenten suomalaiseen kansantautiin ja sen kanssa elämiseen. (Ikäraja K-7)
Espanjan auringon alla kuvattu taide-elokuva joka tuntuu alusta loppuun taidemaalaukselta. (Ikäraja K-12)
Ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Eva Victor kuljettaa raskaita teemoja kevyesti ja runollisesti astellen. (Ikäraja K-12)
Tatsuki Fujimoton luomaan mangaan perustuvan teoksen teemat ja sanoma ovat syvällisen filosofisia. Yleisenä aiheena on elämän ja kuoleman kohtaaminen monin eri tavoin. (Ikäraja K-16)
The Black Phone -kauhuhitin jatko-osa paljastuu mielenkiintoisen alun jälkeen tasapaksuksi murhajännäriksi. (Ikäraja K-16)
Oskari Sipolan ohjaama draamaelokuva pureutuu parisuhteen ja musiikkibisneksen haasteisiin. (Ikäraja K-7)
Inhojen yritysten ja näiden salaisuuksien paljastajien välillä operoiva ammattilainen huomaa sääntöjen muuttuvan, kun hän saa asiakkaakseen nuoren naisen, jolla on ikäviä tietoja työnantajansa tuotteista. (Ikäraja K-12)
Nuoret pääosanesittäjät kannattelevat Stephen Kingin teokseen perustuvaa raastavaa trilleriä ja sen teemoja, vaikka brutaalit hetket ahdistavat. (Ikäraja K-16)
Kesäidylli ja perhekulissien takaiset traumat kohtaavat Eden-ohjaajan uudessa draamassa. (Ikäraja K-12)
Bodyhorror, joka unohtaa olevansa kauhuelokuva, toimii hyvänä esimerkkinä ongelmallisesta käsikirjoituksesta. (Ikäraja K-16)