Maa: Belgia

Tuntematon tyttö

Vaikka voi tuntua hassulta syyttää Dardennen veljeksiä tylsiksi – oli heidän palkituista elokuvistaan mitä mieltä tahansa, ne eivät todellakaan ole Marvelia – heidän viimeisimpänsä on harha-askel. Vaikka se on puettu rikosmysteerin kaapuun, lopputuloksesta ei voi välittää, jos on vaipunut uneen.

Kaikki mitä rakastimme

Muistatteko, kun Rachel Green luki pehmopornoa Frendeissä? Nicole Garcian sovituksessa Milena Agusin kirjasta ei ehkä ole kiertoilmauksia miehen sukupuolielimille, mutta kiillotetusta ulkoasusta huolimatta se tuntuu joltakin kirjakaupan takanurkassa myytävältä. Tai niin kuvittelisin. Minähän luen vain Jack Reacheria.

Elle

Ensimmäisellä vierailullaan Ranskan elokuvateollisuuteen Paul Verhoeven tekee sen mitä osaa parhaiten: venyttää rajoja siihen malliin, että monet tuntevat olonsa hyvin, hyvin epämukaviksi. Tai ilahtuneiksi – ihan sen mukaan mihin asettuu poliittisen korrektiuden mitta-asteikolla. Vuosi 2016 on tuonut tullessaan presidentti Trumpin, zikaviruksen, joukon julkkiskuolemia ja Ben Affleckin Batmanina. Mutta tämä elokuva saattaa sovittaa kaiken.

I, Daniel Blake

Daniel Blake ei koskaan ole joutunut turvautumaan kenenkään apuun, vaan hän on tullut toimeen omillaan koko ikänsä. Elokuvan alkaessa kuuttakymmentä kolkuttava Daniel on kuitenkin toipumassa sydänkohtauksesta. Koska lääkäri on kieltänyt työnteon, on miehen haettava sairauspäivärahaa. Paikallinen Kela on ulkoistanut arviointipalvelun ”terveysalan ammattilaisfirmalle”, jossa ei ilmeisesti ole töissä lääketieteellisen koulutuksen saaneita ihmisiä. Niinpä heidän kysymyspatteristonsa lähinnä tutkii kuinka korkealle arvioitava voi kohottaa kättään mutta siinä ei ole ruksittavaa vaihtoehtoa sydänviasta.

Disorder

Rosoisen komean ranskalaistrillerin pääosassa nähdään vieläkin rosoisempi Matthias Schoenaerts, joka esittää Afganistanista paluun tehnyttä sotilasta, traumaperäistä stressihäiriötä potevaa Vincentiä. Vincent ja joukko muita sotilaita palkataan libanonilaisen bisnesmiehen vaimon ja heidän poikansa henkivartijaksi Maryland-nimiseen kartanoon, johon elokuvan alkuperäinen nimi viittaa. Miksi elokuvan nimi on ”käännetty” Disorderiksi, jäänee luultavasti ikuisesti hämärän peittoon.

Robinson Crusoe

Daniel Defoen klassikkokertomus autiolle saarelle haaksirikkoutuvasta miehestä nähdään belgialais-ranskalaisessa tietokoneanimaatiossa vaihteeksi saaren eläinväestön silmin. Jostain kumman syystä pientä saarta asuttavat papukaija, kuningaskalastaja, tapiiri, siili, vyötiäinen ja vuohi. Miten moinen joukko erilaisia eläinyksilöitä on saarelle päätynyt, ei koskaan selviä katsojalle.

Tanskalainen tyttö

Einar ja Gerda Wegener elävät 1920-luvun puolivälissä Kööpenhaminassa, ja maailma tuntuu olevan täynnä iloa, toivoa ja kauneutta taakse jääneen suursodan jälkeen. Wegenerit ovat kumpikin taiteilijoita, ja taidemaailma arvostaa varsinkin Einarin maisemakuvia. Gerda ei tahdo saada töitään gallerioihin, ja hän joutuu tyytymään tekemään kaupallisia muotokuvia. Se ei häiritse rakastavan avioparin auvoa.

Marguerite

Myös Meryl Streep on tarttumassa samaan haasteeseen, mutta Catherine Frot esittelee ensin epävireistä ääntään ranskalaisessa näkemyksessä Florence Foster Jenkinsin elämästä. Korvatulpat korviin – huonojen laulajien taistelu on virallisesti alkanut.

Phoenix

Saksalaisohjaaja Christian Petzold edellinen elokuva oli vuoden 2012 kiitelty ja palkittu Barbara, joka kertoi jaetun Saksan ajan ihmiskohtalon 1980-luvulta. Uutuudessaan hän katsoo maansa historiaan vielä kauemmas ja tutkii sitä jälleen yksittäisen naisen ja hänen potentiaalisesti epäluotettavan lähipiirinsä tarinan kautta.

Chaplinin pojat

Kun Charlie Chaplin kuoli kodissaan Sveitsissä, se ei jäänyt hänen viimeiseksi esiintymisekseen otsikoissa. Kaksi konnaa päätti kidnapata hänen arkkunsa lunnaiden toivossa järkyttäen uneliasta Corsier-sur-Veveyn pikkukaupunkia.

Bélierin perhe

Teini löytää kätketyt kykynsä, ja hänellä olisi mahdollisuus osallistua tilaisuuteen, jossa niiden avulla pääsisi kohti kultaa ja kunniaa. Lähipiiri vain ei moisia haihatuksia ymmärrä, ja kiltti nuori harjoittelee salaa, kunnes paljastuu ja joutuu luopumaan unelmistaan. Paitsi ehkä sittenkin… Kuvioissa pyörii myös ärsyttävä vastakkaisen sukupuolen edustaja, joka kuitenkin on aika ihana.