Aaron Sorkin avautuu väkivaltaisesta tuottajasta ensimmäistä kertaa – Paljastaa miksi vaikeni aiemmin

Sorkin avaa sanaisen arkkunsa.

30.9.2021 22:15

Hollywood Reporter uutisoi ohjaaja, käsikirjoittaja Aaron Sorkinista ja hänen näkemyksistään, koskien tuottaja Scott Rudinin asiatonta käyttäytymistä.

Rudin on Oscar- ja Tony-palkittu elokuva- ja teatterituottaja, jota on kutsuttu joskus alan ”k*sipäisimmäksi” tyypiksi. Aiemmin ilmeni, että hän on pahoinpidellyt työntekijöitään muun muassa paiskomalla tavaroita heidän päälleen tai lyömällä avustajan käden tietokonemonitoriin.

Sorkin on työskennellyt Rudinin kanssa useaan otteeseen, esimerkiksi palkitussa The Social Network -elokuvassa. Aiemmin Rudin sai potkut Broadway-näytelmän tuottajan paikalta, Sorkinin Kuin surmaisi satakielen -näytelmästä. Nyt Sorkin avautuu ensimmäisen kerran tapauksesta.

”Minusta Scott sai mitä ansaitsi, mutta makaa nyt maassa”, Sorkin sanoo. Hän on kuitenkin pysynyt vaiti asian tiimoilta, koska ei näe avuliaana tanssia ruumiin päällä. ”En tiedä kuinka avuliasta on hyppiä hänen torsonsa päällä.”

Sorkin sanoo, että ei näe mitä hyötyä kenellekään hänen voivottelustaan olisi ollut. ”Minusta ei tuntunut oikealta hypätä mukaan ja patsastella, että hei, olen hyvien puolella.”

Lisää luettavaa