Näyttelijä Marion Cotillard luultavasti maistoi 30. syyskuuta syntymäpäiväkakkua, sillä hän täytti 49 vuotta.
Cotillard on kotoisin Ranskasta ja tehnyt paljon ranskalaisia elokuvia, mutta hän on luonut uraa myös Hollywoodissa. Cotillardin tuotannosta tunnetuimpia elokuvia ovat ainakin Pariisin varpunen – Edith Piaf (2007), Inception (2010), Yön ritarin paluu (2012), Public Enemies (2009), A Good Year – Mainio vuosi (2006), Kaksi päivää, yksi yö (2014) ja Luihin ja ytimiin (2012).
Vaikka hän on tunnettu indie-elokuvien parista, hänen ansioluettelostaan löytyy myös suurtuotantoja kuten Inception. Siinä nähtiin huima tähtikaarti, jossa oli mukana tähtiä kuten Leonardo DiCaprio, Michael Caine, Joseph Gordon-Levitt, Tom Hardy ja Elliot Page.
Cotillard on saanut useita tunnustuksia, muun muassa Oscar-palkinnon, Britannian elokuva-akatemian elokuvapalkinnon, Golden Globe -palkinnon, Euroopan elokuvapalkinnon, Lumières-palkinnon ja kaksi César-palkintoa. Hänestä tuli Ranskan Taiteen ja kirjallisuuden ritarikunnan ritari vuonna 2010, ja hänelle myönnettiin upseerin titteli vuonna 2016. Hänet nimitettiin vuonna 2016 myös Kunnialegioonan ritariksi.
Näyttelemisen Cotillard aloitti Ranskassa jo lapsena teatterissa ja tv-elokuvissa, ja valkokangasdebyytti tuli elokuvassa The Story of a Boy Who Wanted to Be Kissed (1994). Hänen läpimurtonsa tapahtui menestyksekkäässä ranskalaisessa elokuvassa Taxi (1998), joka toi hänelle César-ehdokkuuden.
Ensimmäinen englanninkielinen rooli tuli eteen televisiosarjassa Highlander (1993), ja hän debytoi Hollywoodissa elokuvassa Big Fish (2003), jossa näytteli myös Ewan McGregor. Ensimmäisen César-palkintonsa hän voitti parhaasta naissivuosasta elokuvassa Pitkät kihlajaiset (2004). Oscar-palkinnon hän pokkasi elokuvasta Pariisin varpunen – Edith Piaf (2007).
Cotillard tunnetaan myös aktivismista
Näyttelemisen lisäksi Cotillard pyrkii vaikuttamaan maailmassa näkemiinsä epäkohtiin. Esimerkiksi vuonna 2010 Cotillard teki elokuvia metsäyhtiöiden sademetsien tuhoamisesta, ja sitä seuraavana vuonna hän kampanjoi Belo Monten vesivoimapadon rakentamista vastaan Brasiliassa.
Vuonna 2013 hän protestoi 30 Greenpeace-aktivistin pidättämistä Venäjällä järjestämällä häkkimielenosoituksen Louvren ulkopuolella. Hän astui häkkiin ja piteli banderollia, jossa luki: ”Olen ilmaston puolustaja.” Muutamaa päivää myöhemmin aktivistit vapautettiin.
Näyttelijä on Bazaar-julkaisun mukaan tietoinen myös siitä, ettei hänen elokuvauransa ole ympäristöteko, kun otetaan huomioon esimerkiksi siihen liittyvä matkustaminen.
Cotillardin uusin projekti on hänen tuottamansa dokumenttielokuva Bigger Than Us. Dokumentissa tuodaan esiin nuorten aktivistien ponnisteluja eri puolilla maailmaa, ja siinä käsitellään ainakin pakkoavioliittoja ja maahanmuuttoa. Cotillard kuvaili dokumenttia syvälliseksi, liikuttavaksi ja inspiroivaksi.
Alla listattuna muutamia triviatietoja Marion Cotillardista
Ohjaaja James Gray ohjasi häntä elokuvassa The Immigrant (2013). Gray totesi, että Cotillard on paras näyttelijä, jonka kanssa hän on koskaan työskennellyt.
Cotillard osaa soittaa kitaraa, bassoa, pianoa ja kosketinsoittimia.
Väittää olevansa ”injektiofoobikko”. Hän ei ota botoxia, käytä plastiikkakirurgiaa tai mitään muuta vastaavaa.
Vuonna 2013 hän telkiytyi Pariisin Louvre-museon lähelle vaatien 30 Greenpeace-aktivistin vapauttamista, jotka oli vangittu Venäjällä arktisen mielenosoituksen vuoksi.
Fanittaa David Bowieta, Janis Joplinia, The Rolling Stonesia, Beatlesia, Otis Reddingiä, Radioheadia ja Elvis Presleytä.
Cotillard on mukana sarjassa nimeltään Extrapolations, joka kertoo ilmastonmuutoksen kourissa olevasta maailmasta. Se ei saanut varauksettoman hyvää vastaanottoa, ja toista kautta ei ole vielä varmistettu.
Sarjan riveistä löytyy valtava tähtikaarti, muun muassa Kit Harington, Sienna Miller, Daveed Diggs, Diane Lane, Edward Norton, Gemma Chan ja Meryl Streep. Sarja löytyy Apple TV Plussasta.
Cotillard näyttelee myös Kate Winsletin uudessa elokuvassa Lee. Se kertoo sotavalokuvaaja Lee Milleristä, muotimallista, josta tuli Vogue-lehden ylistetty sotakirjeenvaihtaja toisen maailmansodan aikana.
Marion Cotillardilla on tili Instagramissa. Alla hänen jakamiaan julkaisuja sekä Extrapolationsin traileri.
Kaikki syntymäpäiväjutut täällä: syntymäpäivä -aiheiset jutut – Episodi.fi