Alfred Hitchcock antoi Melanie Griffithille karmivan joululahjan tämän ollessa lapsi: ”Hän oli tyranni”

Olisipa Hitchcock vielä täällä antamassa joululahjoja.

30.6.2022 18:17

Insider uutisoi, että ohjaaja Alfred Hitchcock antoi karmaisevan joululahjan Tippi Hedrenin tyttärelle, Melanie Griffithille tämän ollessa lapsi.

Griffithin tytär Dakota Johnson kertoi asiasta tuoreessa haastattelussa. ”Se on hälyttävää, pimeää ja todella, todella surullista sille pienelle tytölle. Todella pelottavaa”, Johnson kommentoi lahjaa, joka oli miniatyyri Griffithin äidistä, Hedrenistä, hauta-arkussa.

Vuonna 2016 Hedren kertoi, että Hitchcock terrorisoi häntä vuosia sen jälkeen, kun näyttelijä oli kieltäytynyt ohjaajan lähestymisyrityksistä. Hän syytti Hitchcockia seksuaalisesta ahdistelusta ja uransa pilaamisesta. Hedren sanoo, että Hitchcock oli kehottanut muita elokuvantekijöitä palkkaamasta häntä.

”Se mitä isoäidilleni tapahtui oli kauheaa, koska Hitchcock oli tyranni. Hän oli lahjakas ja profiloitunut, sekä tärkeä taidetta ajatellen, mutta valta voi myrkyttää ihmisen”, Johnson sanoi.

Lisää luettavaa