Amber Heard aikoo julkaista paljastuskirjan – sisäpiirilähteen mukaan rahat ovat loppu ja ura ohi

Newyorkilainen asianajaja arvelee Heardin voivan joutua uudelleen vaikeuksiin.

23.6.2022 17:03

Amber Heard hävisi vastikään kunnianloukkausoikeusjutun Hollywood-tähti ja muusikko Johnny Deppiä vastaan, jonka vuoksi hänen täytyy maksaa Deppille 10,35 miljoonaa dollaria. Heard saattaa joutua vielä uusiin oikeussotkuihin, jos hänen kaavailemansa paljastuskirja julkaistaan.

Heard on raportoidusti solmimassa usean miljoonan dollarin arvoista sopimusta kyseisen paljastuskirjan julkaisemisesta. Heardin suunnitelmaa kommentoi häntä lähellä oleva lähde seuraavasti:

– Amber katsoo uransa Hollywoodissa olevan ohi. Hän neuvottelee jo, ja on innoissaan siitä. Tässä vaiheessa hänellä ei ole mitään menetettävää, ja hän haluaa kertoa kaiken, lähde sanoi.

Sisäpiiriläisen mukaan näyttelijä on rahaton, eikä ole sellaisessa asemassa, että hän voisi hylätä rahakkaan tarjouksen. Vaarana Heardin paljastuskirjan julkaisemisessa kuitenkin on, että hän joutuu jälleen oikeuteen ja korvausvelvolliseksi.

Heard on myöntänyt asianajajansa kautta, ettei hänellä ole varaa maksaa nykyisiäkään korvauksia Deppille. Mainittakoon, että Heard bongattiin vastikään halpiskaupan maineessa olevasta TJ Maxxista vaateostoksilta.

Newyorkilainen avioerolakimies ja bestseller-kirjailija Dror Bikel sanoi, että Heard voi joutua vaikeuksiin kirjan ja sanomisiensa vuoksi.

– Depp ja hänen asianajajansa lukevat ja kuuntelevat kaikkea, mitä Heard sanoo, Bikel huomautti.

– Jos hän ylittää rajan, mikä on todennäköistä, ei ole epäilystäkään siitä, että häntä vastaan nostetaan toinen kunnianloukkausjuttu ja hän joutuu takaisin oikeuteen, asianajaja jatkoi.

Heard puhui oikeuden jälkeen ensimmäisessä julkisessa haastattelussaan Datelinelle. Siinä haastattelussa hän ei edelleenkään perääntynyt väitteistään, että Depp oli ollut väkivaltainen häntä kohtaan. Heard kertoi myös haavoittuneensa häntä kohtaan kohdistetusta ”vihasta ja vihapuheesta”.

– Tiedän, että pelottavin asia jokaiselle, joka puhuu seksuaalisesta väkivallasta on se, ettei häntä uskota, häntä kutsutaan valehtelijaksi tai häntä nöyryytetään, Heard julisti.

Heardin mukaan hän ei puhunut kokemuksistaan kostonhimoisuuden vuoksi.

– Tämä olisi todella surkea tapa saada kosto, Heard sanoi.

– Niin typerää kuin on sanoa tämä ääneen, tavoitteeni on – haluan vain ihmisten näkevän minut ihmisenä, Heard lisäsi.

Johnny Deppin asianajajat ovat vihjanneet, ettei entinen Pirates of the Caribbean -tähti välttämättä vaadi Heardilta ainakaan koko korvaussummaa. Deppin ja hänen asianajajiensa kanta voi tietenkin muuttua, jos Heard jatkaa Deppin maineen pilaamista julkisuudessa.

Lähde: Daily Mail, Ok Magazine

Lisää luettavaa