Benedict Cumberbatch ja Kirsten Dunst eivät suostuneet juttelemaan toisilleen tulevan elokuvan kuvauksissa

Metodinäytteleminen on metodinäyttelemistä.

Benedict Cumberbatchilta ja Kirsten Dunstilta on tulossa The Power of the Dog -niminen elokuva. Cumberbatch on nyt paljastanut, ettei kaksikko juuri puhunut toisilleen kuvaustauoilla.

Jane Campionin kirjaan pohjautuva Netflixin tuottama elokuva kertoo Phil-nimisestä cowboysta (Cumberbatch), joka työskentelee veljensä Georgen (Jesse Plemons) kanssa ranchilla 1920-luvulla.

Dunst näyttelee Plemonsin vaimoa Rosea, jota Phil vihaa.

– En halunnut olla ilkeä Kirsteniä kohtaan, mutta minun piti pysyä hahmossani myös kuvaustauoilla, joten en puhunut hänelle laisinkaan. Hän teki saman, Cumberbatch kertoo NME:n haastattelussa.

– Olimme toistemme vastakohdat. Inhosimme toisiamme.

Cumberbatch on myös aiemmin paljastanut pysyneensä hahmossaan kuvauksissa. Cumberbatch ei vastannut kenellekään, joka puhutteli miestä hänen omalla nimellään.

Katso alta traileri. Leffa on katsottavissa Netflixissä 1. joulukuuta alkaen.

YouTube video

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut