Dan Aykroyd syyttää Ghostbusters-rebootin ohjaajaa leffan katastrofaalisista tappioista

Alkuperäisen Haamujengin käsikirjoittaja ja näyttelijä Dan Aykroyd ei oikein tykkää Ghostbusters-rebootin ohjanneesta Paul Feigistä. Aykroyd syyttää ohjaajaa elokuvan tappioista.

5.6.2017 11:33

Alun perin Aykroyd puolusti Feigin elokuvaa, mutta nyt on tuulen suunta muuttunut kylmemmäksi, kuten voimme lukea tuoreesta brittiläisen Sunday Brunchin haastattelusta.

Aykroyd kertoi uuden leffan taustoista ja epäili ettei se saa jatko-osaa. Hän myös kritisoi avoimesti Feigin tapaa olla huomioimatta Sonyn palaute. Aykroyd uskookin, että juuri tämän takia elokuvaan jouduttiin tekemään 40 miljoonan dollarin lisäkuvaukset.

Ghostbusters tahkosi paljon rahaa, mutta se maksoi aivan liian paljon, jotta olisi taloudellisesti kannattavaa tehdä jatko-osa. Se on aika ikävää. Ohjaaja käytti aivan liikaa rahaa siihen, Aykroyd kertoo.

– Hän ei kuvannut kohtauksia, joita ehdotimme, ja joita elokuva olisi tarvinnut. Hän vain sanoi, ettei niitä tarvita. Testiversiosta kuitenkin huomattiin, että elokuva tarvitsi juuri näitä kohtauksia, joten hänen piti kuvata lisää. Siihen upposi 30-40 miljoonaa dollaria. Häntä ei tulla näkemään Sonylla pitkään aikaan, Aykroyd tylyttää.

Ghostbustersin budjetti oli 144 miljoonaa dollaria (joka sisältää tai ei sisällä uusintakuvausten kulut). Leffa tienasi teatterikierroksellaan vaivaiset 230 miljoonaa.

Lähde: CBR.com

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia