David Beckham pestattu jo kahteen Hollywood-elokuvaan: ”Upea näyttelijä”

Jää nähtäväksi, seuraako David Beckham kollegoidensa Eric Cantonan ja Vinnie Jonesin jalanjälkiä näyttelijän ammattiin. Ohjaaja Guy Ritchie ainakin uskoo Beckhamiin ja on palkannut hänet kahteen seuraavaan elokuvaansa.

Jalkapalloilija nähdään ensin pienessä projektorinkäyttäjän roolissa Koodinimi U.N.C.L.E -agenttiseikkailussa. Ritchie houkutteli hänet lisäksi mukaan The Knights of the Roundtable: King Arthur -elokuvaan.

– Annoimme hänelle roolin Arthurissa, jonka saimme juuri valmiiksi ja hän oli upea siinä, Ritchie kehui Irish Examinerin haastattelussa.

– Hänellä on isompi rooli Arthurissa. Etenemme tasaiseen tahtiin Davidin kanssa ja katsomme mihin se vie meidät. Hän nauttii tästä, ohjaaja lisäsi.

The Knights of the Roundtable: King Arthur saa ensi-iltansa heinäkuussa 2016. Siitä kaavaillaan peräti kuusiosaista elokuvasarjaa. Beckhamin lisäksi elokuvassa on mukana isoja nimiä, kuten Jude Law, Eric Bana ja Charlie Hunnam.

Koodinimi U.N.C.L.E on nähtävissä Suomen teattereissa 4. syyskuuta tänä vuonna. Traileri täällä.

Alla Guy Ritchie ja David Beckham Koodinimi U.N.C.L.E -leffan kuvauksissa. Jos se ei näy katso se täältä.

Kuva: Koodinimi U.N.C.L.E

Lähde: Digital Spy

(Episodi/MLE)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut