Disneyn puheenjohtaja James Gunnin potkuista: ”Varo mitä sanot”

Hyvä neuvo vai itsesensuuria?

22.2.2019 12:04

James Gunn sai potkut Disneyltä viime heinäkuussa. Hän oli silloin tekemässä Guardians of the Galaxy Vol 3:a. Gunnin kymmenen vuotta vanhat pikimustaa huumoria sisältäneet twiitit nousivat kuitenkin uutisiin, eikä siitä hyvä seurannut.

Disneyn hallituksen puheenjohtajalta Alan Hornilta kysyttiin, onko yhtiö ruvennut tutkimaan palkkaamiensa ihmisten historiaa tarkemmin. Aikovatko he edes ryhtyä siihen?

– Sanoisin, että ei, emme rupea tekemään sellaista. Emme tutki ihmisten vanhoja viestihistorioita. Minua surettaa lukuisten ihmisten puolesta, jotka ovat nyt joutuneet tähän tilanteeseen. Välillä kuitenkin ajattelen, että sanoipa joku kauheasti, mutta hän on pakosti myös tajunnut, että siitä saattaa tulla seuraamuksia. Elämme avoimessa maailmassa, kaikki on tallessa. Varoitus kuuluu: varo mitä sanot.

Guardians of the Galaxy Vol 3:lle ei ole löytynyt vielä ohjaajaa. Se on tosin aika ymmärrettävää, koska Gunn on niin vahvasti leimattu sankarijoukon eräänlaiseksi johtajaksi. Gunn ohjaa Warnerille ja DC:lle Suicide Squad 2:n, jonka ensi-ilta on elokuun 6. päivä 2021.

Lähde: We Got This Covered

Lisää luettavaa