Emily Bluntin uudessa leffassa nähdään 92-vuotias Hollywood-tähti – kuvaukset eivät olleet helpot

Ei enää kauan ensi-iltaan.

28.11.2018 17:33

Dick Van Dyke jaksaa painaa näyttelijän töitä, vaikka ikää on mittarissa jo 92 vuotta. Kollegana hänellä on uudessa Maija Poppasen paluu -filmatisoinnissa Emily Blunt. Mikä erikoisinta, Van Dyke oli jo samassa Mr Davesin roolissa jo aikoinaan vuoden 1964 -versiossa.

– Kyllä, hän on 92 vuotta vanha, mutta ne silmät ja hymy porautuvat muistiisi, Blunt ylisti.

– Oli hyvin liikuttavaa saada hänet mukaan. Tottakai hän oli väsynyt päivien päätteeksi, mutta kuvaustauoilla hän tarttui käteeni ja lauloi: ”It’s a jolly holiday with Mary”, Blunt jatkoi.

Blunt sanoi nähneensä alkuperäisen lapsena, mutta päätti, ettei katso sitä uudestaan valmistautuessaan rooliinsa Maijana. Blunt halusi välttää paineita, sillä hän olisi joutunut vertaamaan itseään ikoniseen Julie Andrewsin roolisuoritukseen. Tähti päättikin suhtautua pestiinsä kuin mihin tahansa muuhun aiempaan rooliinsa.

Elokuvan ensi-ilta on 25. joulukuuta.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa