Mitäh? Kuuluisa Hollywood-tähti joutui maksamaan Disneylle roolista

Erikoinen tapaus.

23.11.2018 03:03

Dick Van Dyke, 92, on edelleen tunnettu Hollywood-tähti. Hänet tunnetaan muun muassa elokuvista Maija Poppanen (1964), Night at the Museum – yö museossa (2006) ja Chitty Chitty Bang Bang (1968).

Huolimatta hienosta urastaan, tähti joutui aikoinaan maksamaan Disneylle roolista nimenomaan Maija Poppanen -elokuvassa.

– Sanoin, että teen sen ilmaiseksi. Itse asiassa, minun piti antaa hänelle (Walt Disneylle) 4000 dollaria. Minun täytyi maksaa hänelle näytelläkseni roolissa, Van Dyke paljasti.

Van Dyken täytyi todella haluta rooli, sillä hän sanoi myös, että tekisi saman uudestaan. Erikoista kyllä, hänellä oli jo Bert-nimisen hahmon rooli elokuvassa. Maksaa hänen täytyi näytelläkseen pankkiiria nimeltään Mr. Daves.

Van Dyke uusii roolinsa Mr. Davesina tulevassa Maija Poppasen paluu -leffassa. Siinä elokuvan päätähti on Emily Blunt.

Uusi leffa nähdään elokuvateattereissa tämän vuoden joulukuussa.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia