“Vuoden lempparileffa”, “Ohjaaja Rob Marshall on luonut mestariteoksen”: Maija Poppasen paluu kuulostaa lupaavalta

Disney tekee vanhoja klassikoitaan uusiksi ja myös Maija Poppanen on saanut oman käsittelynsä. Tai oikeastaan tuleva Poppanen on jatko-osa.

14.10.2018 13:05

Emily Bluntin esittämä ikoninen Maija Poppanen saapuu taas taivaalta ihmisten iloksi. Luvassa laulua, tanssia, hupia ja lämmintä fiilistä.

Alkuperäiselokuvan Jane ja Michael Banks ovat kasvaneet aikuisiksi. Maija palaa auttamaan sisaruksia hädän hetkellä.

Elokuva on nyt näytetty maailmalla ja ihmiset ovat rakastuneet siihen.

”Ohjaaja Rob Marshall on luonut mestariteoksen. Tarina on vetoava ja se on upean näköinen. Jälleen kerran Disney on luonut aikaa kestävän perhe-elokuvan.”

”Tämän vuoden lempparileffani. Kasvoin Maija Poppasen parissa ja rakastan kaikkea alkuperäisestä. Jatko-osa täytti kaikki odotukseni. Rakastan sitä.”

Maija Poppasen paluu tuo takaisin alkuperäiselokuvan ihmeet ja magian uusien laulujen ja upeiden visuaalien kera. Elokuvasta tulee aivan varma lomahitti.”

Hyvältä kuulostaa.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa