Emma Stone allekirjoitti Cruella 2:n sopimuksen keskellä Black Widow -oikeussotkua

Jes! Viiden tähden elokuva ansaitsee oikeutetusti jatkoa.

15.8.2021 11:31

Huikea punkhenkinen Cruella on tienannut 221 miljoonaa maailman lippukassoilla. Oman osansa ovat tuoneet myös Disney Plussan Premier Accessin ostot.

Emma Stone on nyt allekirjoittanut uuden sopimuksen Disneyn kanssa, vaikka hänen huhuiltiin jopa haastavan studion oikeuteen. Stone tulee tekemään Cruella 2:n.

Sopimus on allekirjoitettu melko erikoiseen aikaan, sillä heidän entinen tähtensä Scarlett Johansson on haastanut studion oikeuteen Black Widow’n hybridijulkaisustrategian takia. Johansson väittää menettäneensä jopa 200 miljoonaa dollaria bonuksina, koska elokuva julkaistiin samanaikaisesti sekä teattereissa että suoratoistopalvelussa.

Disney sätti Johanssonia tunteettomaksi, koska hän käyttää studion mukaan säälimättömästi hyväkseen koronapandemian aiheuttamaa poikkeuksellista tilannetta. Johanssonin tukijoukot pöyristyivät väitteistä.

Stone palaa Cruellan maailmaan ohjaaja Craig Gillespien ja käsikirjoittaja Tony McNamaran kanssa.

Lähde: Hollywood Reporter

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia