Riemu revittävä sieltä mistä voi – Kolmas elokuva nilkutti haamurajan yli

Elokuvateattereiden toiminta nitkutti kesän ensimmäisenä viikonloppuna edelleen (yli)tiukkojen rajoitusten varjossa. Siksi on iloittava edes eräästä harvinaisen säälittävästä merkkipaalustakin.

 

10.6.2021 11:18

Viime viikonloppuna ohjelmistoon tuli viisi elokuvaa: Ammonite, Babyteeth, Demon Slayer: Mugen Train, Kirottu 3: Paholaisen vallassa ja Petteri Kaniini -jatko-osa Kani karkuteillä. Lisäksi viikon uutuuksiin kuului jo alkuviikosta ensi-iltansa saanut Sound of Metal. Kaikki onnistuivat murtautumaan 20 katsotuimman elokuvan joukkoon.

Tilannetta täytyy kuitenkin tarkentaa parillakin tavalla: A) sattuneesta syystä kilpailua ei juuri ole, joten saavutuksena katsotuimpien listalle pääsemiseksi riittää, kunhan joku on harhautunut ovista sisään, ja B) osa ”uutuuksista” on ollut levityksessä jo aikaisemminkin ilman virallista ensi-iltaelokuvan statusta.

Odotetusti kärkeen nousi genre-elokuvien ystävien tuella suositun Kirottu-sarjan kolmas osa. Yhtä vähän yllätti, että edellisen viikon kehuttu ykkönen Cruella säilytti hyvät asemansa ja että kärkikolmikkoon nousi perhe-elokuva, Petteri Kaniini 2.

Kovin vilkkaaksi elokuvaviikonloppua ei voi kehua edes pandemian aikaisessa säälittävässä tilanteessa. Todennäköisesti asiaan vaikutti enemmän koulujen päättymisen juhliminen kuin tarjolla olleet uudet ja vanhat elokuvat.

Siksi viikonlopun kiinnostavin tieto oli, että jo viime vuoden lokakuussa ensi-iltaansa tullut, koko tämän ajan ohjelmistossa ollut Risto Räppääjä ja väärä Vincent rikkoi Episodin kirjanpidon mukaan 10 000 katsojan haamurajan vuoden 2021 katsojatilastoissa!

Aikaisemmin samaan ovat pystyneet ennakkoesityksillään Tunturin tarina -dokumentti ja Peruna-komedia, joiden ensi-illat sitten kuitenkin peruttiin. Virallisesti ne olisivat tulossa ohjelmistoon 3. joulukuuta ja 13. elokuuta. Mutta kuten alla olevasta tilastostakin voi nähdä, on ainakin Tunturin tarina ollut edelleen katsottavissa joillakin paikkakunnilla.

Eihän tuossa kovin isoista luvuista puhuta, kun normaalivuotena useampikin elokuva pystyisi keräämään enemmän katsojia pelkästään yhden viikonlopun aikana. Väärä Vincent on kuitenkin ensi-iltansa jälkeen kerännyt kunnioitettavat yli 160 000 katsojaa vaikeista ajoista huolimatta. Kun ajattelee, että edellinen osa, vuonna 2019 ensi-iltaan tullut Risto Räppääjä ja pullistelija keräsi lähes 290 000 katsojaa, voi vain kuvitella miltä tilastot näyttäisivät paremmassa maailmassa.

Surkuttelun sijaan iloitkaamme siis siitä, että kaikesta huolimatta ihmiset edelleen haluavat katsoa elokuvia.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 4.–6.6.2021
1 (–) Kirottu 3: Paholaisen vallassa 1 156 katsojaa (kokonaiskatsojat 1 156)
2 (1) Cruella 734 (3 652)
3 (–) Petteri Kaniini: Kani karkuteillä 480 (480)
4 (10) Demon Slayer: Mugen Train 392 (3 220)
5 (3) Wrath of Man 352 (3 052)
6 (4) Godzilla vs. Kong 344 (3 704)
7 (2) Flummelit 337 (9 060)
8 (7) Nomadland 279 (8 676)
9 (6) Yhdet vielä 259 (8 863)
10 (8) Lupaava nuori nainen 224 (6 556)
11 (–) Ammonite 187 (187)
12 (11) Spiral: From the Legacy of Saw 172 (1 811)
13 (>) Sound of Metal 161 (3 216)
14 (9) Kuka pelkää puudelia 157 (2 944)
15 (12) Raya ja viimeinen lohikäärme 144 (7 086)
16 (5) Tom & Jerry 131 (1 037)
17 (16) Risto Räppääjä ja väärä Vincent (2020) 81 (katsojat tänä vuonna 10 105, kaikkiaan 160 131)
18 (Re) Tunturin tarina 78 (16 717, kaikkiaan 17 657)
19 (–) Babyteeth 73 (730)
20 (18) Minari 63 (3 609)

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

Lisää luettavaa