Valoa tunnelin päässä? – Elokuvien tehohoidossa suunta on vain ylöspäin!

Kesä koittaa, ja koronan hiipuessa tai aluehallintoviranomaisten tullessa tolkkuihinsa – kumpi ikinä ensin tapahtuukaan – saattavat elokuvateatteritkin avata salejaan. On aika tarkistaa miten surullisesta tilanteesta mahdolliseen nousuun lähdetään.

Vieläkään ei saatu valtakunnallista helpotusta koronaturvallisuusasiansa hyvin hoitaneille elokuvateattereille, vaikka joillakin paikkakunnilla niiden toiminta on laajentumassa tai käynnistymässä. Ongelmana vain on, että jos Uusimaa on kiinni, elokuvat eivät tule laajaan levitykseen. Tähän mennessä moni elokuva onkin pyörinyt pitkään ”ennakkonäytöksissä” odottamassa, että koko maata kattava ensi-ilta voitaisiin vihdoin järjestää sen tuomine näkyvyyksineen.

Viime viikkoina levittäjät ovat kuitenkin uskaltaneet tuoda elokuviaan ihan virallisiinkin ensi-iltoihin siinä viattomassa lapsenuskossa, että virkamiehet vihdoin tulisivat järkiinsä. Sitä testataan kuitenkin seuraavan kerran vasta kesäkuun puolivälissä.

Lopputuloksena on kuitenkin hienoinen lippukassojen piristyminen. Enää ei parikymmentä katsojaa riitä viikonlopun Top 20 -listalle pääsemiseksi. Taloudellisesti ei kuitenkaan ole suurta merkitystä sillä, että uusi vaatimus on noin sata katsojaa…

Tämän viikon lopussa ensi-iltaan on tulossa neljä kiinnostavaa tapausta. Parasite-ohjaaja Bong Joon-hon aikaisempi elokuva Mother sekä tuore tietokoneanimaatio Flummelit ovat roikkuneet tilastoissa jo pitkään ennakkojensa myötä. Niiden ohella perheitä houkuttelevat näyteltyä elokuvaa ja tietokoneanimaatiota yhdistelevä Tom & Jerry sekä Disney-pahiksesta kertova mainio näytelmäelokuva Cruella.

Yhteenvetona koko vuoden 20 katsotuimman listasta todettakoon, että sillä vain yhdeksän nimikettä on virallisesti tämän vuoden aikana ensi-iltansa saaneita elokuvia. Viisi kappaletta on elokuvia, jotka ovat ehtineet pyöriä ”ennakoissa”, vaikka varsinainen ensi-ilta on voinut siirtyä useampaankin otteeseen.

Kuusi kappaletta on vielä vuoden puolivälissäkin edellisen vuoden aikana ensi-iltansa saaneita tapauksia, korkeimmalla sijalla tilastokolmosena keikkuva Risto Räppääjä ja väärä Vincent, joka tuli ensi-iltaan jo lokakuussa 2020! Silläkin on kokonaiskatsojia vain reilut 15 000, määrä jonka Risto Räppääjä -elokuva nappaisi normaalisti leikiten yhden ainoan viikonlopun aikana. Surullista…

Toisaalta, nyt voi olla hyvä hetki hyödyntää auki olevien teattereiden pyörittäjien kekseliäisyyttä ja käydä katsomassa vanhempien elokuvien uusintaesityksiä, joita löytyy alla olevaltakin listalta.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 21.–23.5.2021
1 (8) Kuka pelkää puudelia 1 121 katsojaa (vuoden 2021 kokonaiskatsojat 1 771)
2 (–) Wrath of Man 1 017 (1 017)
3 (3) Godzilla vs. Kong 975 (1 665)
4 (1) Lupaava nuori nainen 843 (4 792)
5 (–) Demon Slayer: Mugen Train 754 (1 629)
6 (4) Yhdet vielä 691 (6 960)
7 (2) Nomadland 592 (6 829)
8 (–) Spiral: From the Legacy of Saw 507 (778)
9 (10) Karalahti 354 (8 514)
10 (12) Koiranpäivät (ensi-ilta 2020) 307 (1 638)
11 (6) Minari 299 (2 976)
12 (11) Flummelit 262 (7 251)
13 (5) Chaos Walking 260 (412)
14 (9) Risto Räppääjä ja väärä Vincent (2020) 197 (9 336)
15 (13) Sound of Metal 154 (2 713)
16 (7) Raya ja viimeinen lohikäärme 148 (5 765)
17 (Re) Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit 145 (233)
18 (>) Mother 130 (1 717)
19 (Re) Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia 126 (189)
20 (Re) Tuntematon sotilas 107 (107)

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut