Et ikinä usko kuka megatähti liittyi nyt joukkoon! Tarantinon uuden leffan roolitukset jatkuivat

Hype kasvaa kasvamistaan.

8.6.2018 05:57

Heh! Tarantinon tuleva elokuva vuoden 1969 Hollywoodista – Once Upon A Time in Hollywood – vaikuttaa entistäkin mielenkiintoisemmalta. Kerroimme eilen uusista joukkoon liittyvistä tähdistä, kuten Damian Lewisista ja Luke Perrystä. Nyt tähtikaarti saa todellisen legendan vahvistuksekseen – Al Pacinon!

Tulee olemaan erittäin mielenkiintoista nähdä, minkälaisen Pacinon yleisö pääsee näkemään Tarantinon ohjauksessa. Pacinolta on nähty mahtavia elokuvia läpi uran, mutta mukana on myös pettymyksiä Robert De Niron tapaan – etenkin uran jälkipuoliskolla. Ihan yhtä pohjamutia Pacino ei kuitenkaan ole kyntänyt ja kenelläpä tähdellä nyt olisikaan pelkkiä viiden tähden elokuvia?

Pacino tuskin kuitenkaan lähtee Tarantinon kelkkaan vain noutamaan palkkapussia. Voisi olettaa, että yleisö pääsee näkemään jälleen jotain hienoa näyttelijältä.

Tähtikaarti alkaa olla jo varsin mittava. Hyvä kysymys onkin, kuinka paljon yleisö pääsee leffassa Pacinoa näkemään.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa