George Clooneyn uutuussarja perustuu terävään klassikkoromaaniin – tältä se näyttää

Kuusiosaisen sarjan ovat käsikirjoittaneet Luke Davies (Lion) ja David Michôd (Animal Kingdom, War Machine).

2.5.2019 11:01

George Clooneyn ohjaamasta Catch-22-sarjasta on julkaistu uusi traileri.

Toiseen maailmansotaan sijoittuva Catch-22 kertoo Yossarian-nimisestä taistelulentäjästä, jonka ainoa keino päästä pois hengenvaarallisista tehtävistä on todistaa olevansa mielisairas. Homman juju, eli se kuuluisa catch-22, piilee kuitenkin siinä, että sääntöjen mukaan vapautuksen hakeminen hengenvaarallisilta lennoilta olisi nimenomaan järkevän ihmisen toimintaa.

Hululla 17.5. alkavan sarjan pääosissa nähdään Clooney, Kyle ChandlerHugh Laurie ja Giancarlo Giannini.

Joseph Hellerin Catch-22 romaani on aiemmin adaptoitu elokuvaksi Mike Nicholsin (The Graduate, Closer) toimesta vuonna 1970. Elokuvan pääosassa nähdään Alan Arkin.

Lisää luettavaa