Historiallista Cannes-voittoa kantava ohjaaja: yksi rajuimmista patriarkaalisista ajanjaksoista on päättymässä

Ohjaajan seuraavassa elokuvassa pääosan ottaakin mies. ”Koska vihdoin minusta tuntuu, että voin tehdä niin”, kertoo tekijä.

22.5.2018 17:55

Piano-elokuvallaan Cannesin Kultaisen palmun voittanut Jane Campion on yhä tänä päivänä ainoa nainen, jolle kyseinen palkinto on ojennettu. Tekijä itsekään ei ollut sisäistänyt asiaa ennen kuin elokuvafestivaali juhli 70-vuotispäiväänsä viime vuonna.

”En ollut edes ajatellut Palme d’Orin voittaneiden miesten ja naisten lukumäärää. En ollut vieläkään sisäistänyt asiaa. Se oli yksi järkyttävimmistä asioista, missä olen ollut mukana. Jos paikalla ei olisi ollut yhtään naista, sitä ei olisi edes huomannut, mutta kun mies toisen perään asteli paikalle, ajattelin vain, ”Voi herranjumala! Mitä täällä tapahtuu?'”, Campion kertoo The Guardianille.

Pianon Cannes-voiton ja kahdeksan Oscar-ehdokkuuden jälkeen olisi voinut kuvitella, että ovet naispuolisille elokuvantekijöille olisivat auenneet, mutta portinvartijat sen kuin pysyivät paikallaan. Campion kuitenkin hehkuttaa nykyistä #Metoo-liikettä ja uskoo yhden aikakauden tulleen päätökseensä.

”Elämme hyvin tärkeää aikaa. Olen todella innoissani. Tämä on kuin Berliinin muurin sortuminen, kuin apartheidin loppu. Olemme eläneet yhtä kaikkien aikojen rajuinta patriarkaalista ajanjaksoa 80-, 90- ja 2000-luvulla. Kapitalismi on niin macho voima. Tunsin tulleeni jyrätyksi.”

Campion myös myöntää katsoneensa Pianon pitkästä aikaa uudelleen, ja huomanneensa jotain merkittävää.

”Herranjumala, tämähän on elokuva, joka on kerrottu naisen näkökulmasta, mikä on yhä tänä päivänä todella harvinaista. Jopa silloin, kun tarina vaikuttaisi olevan naisen näkökulmasta kerrottu, päätyy se usein pyytelemään itseään anteeksi”, Campion sanoo.

Campion on vastuussa myös ylistystä keränneestä Top of the Lake -sarjasta, jonka pääosassa nähdään Elisabeth Moss.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia