Hollywoodista kadonnut seksipommi Eva Mendes täytti 49 – tältä hän näyttää nyt

Sanoo kuitenkin, ettei ole lopettanut näyttelemistä.

6.3.2023 19:30

Miamissa, kuubalaisille vanhemmille syntynyt Hollywood-näyttelijä Eva Mendes täytti 49 vuotta 5. maaliskuuta. Hänet muistetaan muun muassa elokuvista Training Day, Hitch – lemmentohtori, Ghost Rider – aaveajaja ja The Place Beyond the Pines. Mendes on naimissa näyttelijä Ryan Goslingin, 42, kanssa, ja heillä on kaksi tytärtä.

Mendes jäi monien mieliin pienehköllä roolillaan elokuvassa Training Day, jonka jälkeen hänen uransa lähti nousuun. Leffa on kiitelty rikoselokuva, josta Denzel Washington voitti parhaan miespääosan Oscar-palkinnon. Elokuvassa nähtiin myös Ethan Hawke.

Joitakin faneja on saattanut ihmetyttää, miksei Mendes ole palannut Fast & Furious -elokuviin. Hän näytteli Monica Fuentesia elokuvassa 2 Fast 2 Furious (2003), ja hän teki myöhemmin cameon lopputekstien jälkeen elokuvassa Fast & Furious 5.

Mendesin katoaminen ei liity pelkästään Fast-elokuvasarjaan, sillä hän on vetäytynyt näyttelemisestä muutenkin. Mendes on nähty viimeksi vuonna 2014 julkaistussa elokuvassa Lost River. Huolimatta vetäytymisestä, hän kiisti viime vuonna lopettaneensa näyttelemisen.

– En koskaan lopeta näyttelemistä. Halusin olla kotona vauvojeni kanssa ja onneksi muut bisnekseni antoivat siihen paremman mahdollisuuden kuin näytteleminen olisi antanut, Mendes kirjoitti Instagramissa.

Mendes kertoi tuolloin myös, ettei hän ollut innoissaan stereotyyppisistä rooleista, joita hänelle tarjottiin – etenkään Lost River -elokuvan jälkeen, jota hän piti unelmaprojektina.

Vin Diesel on vihjannut, että Mendes saattaisi palata elokuvasarjan kymmenenteen osaan. Tästä ei ole kuitenkaan varmistusta. Myös Mia Torettoa näyttelevä Jordana Brewster on toivonut Mendesin paluuta.

Mendesin paluuta odotellessa voit tutustua hänen alla oleviin Instagram-julkaisuihinsa. Hän jakaa Instagramissa potretteja ja videoita elämästään.

Lue myös: Steven Spielberg kertoi mitä elokuvaa hän katselee toistuvasti – ”Se on yksi harvoista…” – Episodi.fi

Lähde: Screen Rant, Indie Wire, Wikipedia

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia