Tältä näyttää 40-vuotias Emily Blunt – tiesitkö että tähti pakotettiin laihduttamaan leffaa varten

Hoiti änkyttämisensä pois päiväjärjestyksestä 12-vuotiaana.

24.2.2023 11:30

Hollywoodin kärkinimiin kuuluva Emily Blunt täytti eilen 23. päivä 40 vuotta. Hänet tunnetaan muun muassa Hiljainen paikka -elokuvista.

Läpimurtonsa Blunt teki aikoinaan vuoden 2006 elokuvassa Paholainen pukeutuu Pradaan. Vaikka leffa toimi alkusoittona Bluntin tähteydelle, siitä ei ole pelkästään hyviä muistoja. Nälkäisiä muistoja sen sijaan sitäkin enemmän.

Blunt kertoi haastattelussa vuonna 2006, että häntä käskettiin laihduttamaan elokuvaa varten, ja saman joutui kokemaan elokuvan pääosassa ollut näyttelijä ja Bluntin paras ystävä Anne Hathaway.

Hathawayn mukaan hän ja Blunt olivat aina nälkäisiä kuvauspaikalla, koska heistä haluttiin supermallin näköisiä tiukan ruokavalion avulla. Alla listattuna muutamia triviatietoja Bluntista.

Näytteleminen ja aksenttien harjoittelu auttoi häntä päihittämään änkyttämisen 12-vuotiaana.

Hänen suosikkinäyttelijäitään ovat Cate Blanchett, Emma Thompson, Meryl Streep ja Nicole Kidman.

Teki vuonna 2001 teatteridebyyttinsä näytelmässä The Royal Family, jossa oli mukana myös Judi Dench. Hänellä oli tässä vaiheessa vasta kuusi kuukautta muodollista näyttelijäkoulutusta. Bluntille maksettiin 350 puntaa viikossa.

Susan Sarandon pyysi häntä koe-esiintymään Maran rooliin elokuvassa Irresistible (2006) nähtyään elokuvan Rakkauteni kesä (2004).

Bluntin tulevista elokuvista voisi mainita leffan Oppenheimer, joka kertoo ydinpommia kehittävästä Robert Oppenheimerista. Nimiroolissa nähdään Cillian Murphy.

Moni odottaa jatko-osaa elokuvalle Edge of Tomorrow, joka on listattuna IMDb:ssä nimellä Live Die Repeat and Repeat. Se on ollut tuotantolimbossa jo pitkään, ja sen toteutuminen vaikuttaisi epävarmalta. Kehityksessä on ollut myös spin-off-tv-sarja, joka tulisi HBO Maxille. Alla kuvia.

Emily Blunt AOP

Emily Blunt AOP

Emily Blunt AOP

Lähde: IMDb, Wikipedia, Wikipedia

Lisää luettavaa