House of the Dragon menettää tärkeän palasen – kausi 2 näyttää seuraukset

Ehkä tästä koettelemuksesta selvitään.

29.9.2022 04:30

House of the Dragon on saanut varsin mukavan vastaanoton, ja Game of Thronesin pettymyksen jälkeen fanit ovat huokaisseet helpotuksesta. Mutta jatkuuko sarjan laatu ensi kaudellakin?

Joitakin katsojia huolettanee, että sarjan vetäjä Miguel Sapochnik poistuu sarjasta. Hänet tunnetaan jo Game of Thronesin ajoilta, sillä hän oli mukana tekemässä sen monia parhaita jaksoja.

Ryan Condal jatkaa House of the Dragonin vetäjänä ja käsikirjoittajana, mutta hän ei ollut mukana Game of Thronesin tuotannossa. Ehkä House of the Dragonin ensimmäisen kauden myötä saatu kokemus kuitenkin auttaa häntä toisellakin kaudella. Apua on eittämättä myös siitä, että hän työskentelee läheisesti George R.R. Martinin kanssa.

– Työskentely Thrones-universumissa muutaman viime vuoden ajan on ollut kunnia ja etuoikeus. Varsinkin kahden viimeisen vuoden viettäminen House of the Dragonin hämmästyttävän näyttelijäryhmän ja kuvausryhmän kanssa, Sapochnik sanoi äskettäin.

– Olen niin ylpeä siitä, mitä saimme aikaan ensimmäisellä tuotantokaudella, ja iloinen katsojiemme innostuneesta reaktiosta, Sapochnik jatkoi tyytyväisenä.

Hän valotti myös päätöksensä taustaa.

– Oli uskomattoman vaikeaa päättää jatkaa eteenpäin, mutta tiedän, että se on oikea valinta minulle henkilökohtaisesti ja ammatillisesti. Valitessani näin, olen kuitenkin syvästi lohdullinen siitä tiedosta, että Alan (Taylor) tulee mukaan sarjaan.

Taylor on ohjannut Sapochnikin tapaan Game of Thronesia ja muita suosittuja sarjoja. Hän ohjasi myös elokuvat Terminator Genisys ja The Many Saints of Newark.

– Hän on joku, jonka olen tuntenut ja kunnioittanut pitkään. Uskon, ettei tämä arvokas sarja voisi olla turvallisemmissa käsissä, Sapochnik lisäsi.

Hän toivotti vielä menestystä ja kaikkea hyvää sekä Condalille että koko tiimille ensi kauteen ja siitä eteenpäin. House of the Dragon on katsottavissa HBO Max -suoratoistopalvelusta.

Lue myös: House of the Dragonin Milly Alcockia sovitellaan jo supersankarin rooliin – kuva julki – Episodi.fi

Lähde: Digital Spy

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa