Ihan hyvä scifi-leffahan tämä – mutta miksi se tulee taas televisiosta?

IMDb-arvosana on 7,6.

11.11.2020 15:31

Vuonna 2002 julkaistu Philip K. Dickin kirjaan perustuva elokuva Minority Report esitetään jälleen televisiosta. Se sai aikanaan varsin hyvän vastaanoton.

Elokuva kertoo vuodesta 2054, jolloin rikokset pystytään estämään etukäteen eräänlaisten ”näkijöiden” avulla. Tom Cruisen esittämä poliisi käyttää teknologiaa hyödykseen napatakseen tulevia rikollisia, kunnes hän näkee rikoksen, jota ei haluaisi nähdä.

Episodin arvostelussa sanottiin aikoinaan näin: ”Steven Spielberg on onnistunut Dickin teoksen siirtämisessä valkokankaalle aivan erityisen hyvin: Minority Report on loistava tieteiselokuva. Se tapahtuu perin pohjin pohditussa ja suunnitellussa, todentuntuisessa tulevaisuuden maailmassa, ja tarjoaa runsaasti ajattelemisen aihetta rikosten ja rangaistusten välisistä korrelaatioista sekä siitä, mihin suuntaan yhä kaupallisemmaksi muuttuva maailma on menossa.”

Elokuva näkyy Paramountilta kello 21.59. Alla traileri.

Lisää luettavaa