Illalla tv:ssä: Loistava hittileffa loi Hollywoodiin uuden toimintatähden – päätähti oli varma elokuvan floppaamisesta

IMDb-arvosana on 7,8.

30.8.2019 14:03

Tänään esitetään televisiosta hittitoiminta Taken (2008).

Vauhdikas toimintaelokuva kertoo eläkkeelle jääneestä CIA:n agentista, Bryan Millsistä, jonka tytär joutuu seksiorjakauppiaiden kidnappaamaksi matkallaan Pariisissa. Neuvokkaalla Bryanilla on vain 96 tuntia aikaa matkustaa halki Euroopan ja pelastaa tyttärensä julman ja organisoituneen rikollisliigan näpeistä.

Leffa teki Liam Neesonista viisikymppisenä toimintatähden. Takenin jälkeen hän on tehnyt useita vastaavantyyppisiä elokuvia – Taken-jatko-osat tietysti mukaanlukien.

Neeson itse odotti elokuvan olevan floppi. Hän kuitenkin valmistautui rooliin hyvin ja opetteli neljä kuukautta karatea Pariisissa.

Elokuva näkyy Subilta tänään 30.8.2019 kello 22.00.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia