Illalla tv:ssä: Loistoleffa toisen maailmansodan kauheuksista – pääosan esittäjä ei voi katsoa elokuvaa

IMDb-arvosana on 8,5.

2.4.2023 11:53

Myöhäisillan tv-tarjonnasta löytyy sodan kauheuksista kertova elokuva Pianisti (2002).

Leffa kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan siitä, miten kuuluisa puolalainen pianisti Wladyslaw Szpilman yrittää selvitä natsien tyranniasta toisessa maailmansodassa. Elokuva perustuu hänen muistelmiinsa.

Adrien Brody voitti roolistaan Oscar-palkinnon 29-vuotiaana. Rooli vaati äärimmäistä fyysistä muuntautumista, sillä Brodyn piti laihduttaa paljon. Rooliin valmistautuessaan hän myös myi autonsa, luopui kodistaan ja suhde hänen tyttöystäväänsä rikkoontui. Kaikki tämä jätti jälkensä tähteen.

– En voi edes katsoa sitä elokuvaa, en voi. Itken, kun puhun siitä, Brody myönsi The Timesille.

Näyttelijä sanoi sairastuneensa kehoonsa kohdistamastaan muutospaineesta.

– Se oli kumulatiivista. Minulla oli nälkäruokavalio, jonka jälkeen minun piti saada paino takaisin. Aineenvaihduntani muuttui. Ajattelin hävinneeni kokeilussani ja luulin, että kehoni tulee olemaan erilainen tästä lähtien.

Tähdellä olisi ollut Pianistin jälkeen rooli Werner Herzogin ohjaamassa vankileirille sijoittuvassa elokuvassa Rescue Dawn. Hän oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, että joutui luopumaan siitä. Brodyn tilalle tuli lopulta niin ikään suurista kehomuokkauksista tunnettu Christian Bale.

Muissa rooleissa nähdään Thomas Kretschmann, Frank Finlay sekä Maureen Lipman. Ohjauksesta vastaa Roman Polanski. Elokuva on myös Prime Videossa, Ruutu Plussassa ja Elisa Viihde Viaplayssa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Su 02.04.2023 klo 23.35, TV5
  • Ke 05.04.2023 klo 00.15, TV5
  • La 08.04.2023 klo 23.00, FRII

Lue myös: Muistatko Xena-näyttelijä Lucy Lawlessin, 55? Tältä hän näyttää nyt – Episodi.fi

Lähde: Metro

Lisää luettavaa