Illalla tv:ssä: Nostalgialla ladattu räjähtävä toimintaelokuva – leffassa lähes tuhoutui näyttelijän jalka

IMDb-arvosana on 6,5.

14.2.2020 15:23

Tänään nähdään televisiosta kahden sukupolven kovimmat action-tähdet yhdistävä toimintatrilleri palkkasoturiryhmästä, jota Barney Ross (Sylvester Stallone) johtaa raudanlujalla otteella. Taistelijat värvätään syöksemään vallasta eteläamerikkalaisen saarivaltion diktaattori. Helpolta tuntunut tehtävä saa uusia sävyjä, kun toimintasankarit joutuvat itse tulilinjalle. Huikean seikkailun ohjannut Stallone on myös toinen elokuvan käsikirjoittajista.

Episodin arvostelussa leffasta tuumittiin aikoinaan näin:

”Suhtautuminen elokuvaan riippuu pitkälti katsojan omasta etäisyydestä 1980-lukuun. Tuon ajan toiminnan ystäville pakotetutkin viitteet aikakauteen ovat ajan kultaamia, vaikka ovatkin todistusaineistoa siitä, kuinka hölmö lihaskimpputappajia palvova vuosikymmen lopulta olikaan.”

Erikoisena yksityiskohtana Painea näyttelevä Steve Austin oli lähellä menettää jalkansa elokuvan loppuvaiheilla. Elokuvassa näkyy, miten hänen jalkansa vieressä tapahtuu räjähdys. Hänen laukkunsa onneksi suojasi häntä ja raaja säästyi.

The Expendables esitetään Neloselta tänään 14.2.2020 kello 23.45.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia