Toimituksen suosikit: Kovaa ja korkealta

Viikon neljä uutta elokuvaa ovat hyvin sekalaista sakkia. On dokumenttia edesmenneestä maestrosta, eräs sankari tekee testamenttia ja ihmisyys on vaikeaa niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa.

20.9.2019 14:53

Pavarotti aloitti matkansa elokuvateattereissa jo tiistaina, ja onnistui kipuamaan Episodin toimituksen listalla suosituimmaksi viikon uutuuksista – tosin vain kahden toimittajan äänillä. Ron Howardin dokumentilla ei arvion mukaan ole juurikaan uutta infoa vuonna 2007 kuolleen Luciano Pavarottin faneille, mutta se sisältää paljon harvinaista materiaalia. Arvioija uskalsi jopa suositella sitä katsojille, jotka eivät ole oopperamusiikin ystäviä.

Scifi-spektaakkeli Ad Astra on tuonut ihmisille mieleen monia muita elokuvia. Helpommasta ja kevyemmästä päästä ovat Gravity ja Yksin Marsissa, mutta mainintoja ovat saaneet myös Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001 ja Terrence Malickin elokuvat. Brad Pitt pääosassaan Ad Astra tuntuukin oudolta sekoituksella taidetta ja toimintaa, jossa elementit välillä riitelevät keskenään. Silti kokonaisuus näyttää koko ajan niin upealta, että sitä on vaikea olla ihailematta.

Richard Linklater on pitkään ollut mitä kiinnostavin indie-ohjaaja, joka satunnaisesti osuu valtavirtamenestykseen. Missä olet, Bernadette -uutuuttaan varten hän on selvästi saanut normaalia paremmat resurssit, mutta lopputulos on ehkä hänen ”tavallisin” elokuvansa. Cate Blanchett on aivan loistavassa vireessä piikikkäänä erakkona, joka pakotetaan maailmalle turvallisesta kodistaan, mutta jotenkin kokonaisuudelta olisi voinut odottaa vieläkin enemmän.

Rambo: Last Blood on jatko-osa, jota emme tienneet tarvitsevamme, mutta kun tieto Sylvester Stallonen ikonisen sankarin paluusta tuli, sitä tietysti odotettiin innolla. Ehkä hieman pelonsekaisin tunnelmin, ja valitettavasti suurimmaksi osaksi pelon aiheet nousivat voitolle. Rambon kostoretki Meksikon konnia vastaan tuntuu Trumpin vaaliohjelmasta nostetulta, mutta eipä näitä ennenkään ole nerokkaan käsikirjoituksen vuoksi katsottu. Pahempaa on, että toiminnasta puuttuu henki ja elämä.

 

Lisää luettavaa