Illalla tv:ssä: Oscarin arvoinen leffa vaati toteutuakseen kolmen vuoden vakuuttelun – ihme sinänsä sillä tarina on kiehtova

IMDb-arvosana on 7,7.

26.4.2022 15:03

Illalla voi katsella televisiosta draaman Kaiken teoria (2014).

Romanttinen draamaelokuva maailmankuulun fyysikon Stephen Hawkingin avioliitosta, urasta ja elämästä, joka jatkui kymmeniä vuosia, vaikka hän sai vain pari vuotta elinaikaa ALS-diagnoosinsa jälkeen. Eddie Redmayne palkittiin roolisuorituksestaan Hawkingina Oscarilla. Elokuva perustuu Stephenin vaimon Jane Hawkingin kirjoittamiin muistelmiin Travelling to Infinity: My Life with Stephen.

Jane Hawkingia piti vakuutella kolmen vuoden ajan, ennen kuin hän antoi tekijöille luvan tehdä leffan hänen kirjastaan. Ainakin Stephen Hawking vaikutti pitävän lopputuloksesta, sillä hän sanoi luulevansa välillä katsovansa itseään, kun hän seurasi Redmaynen roolisuoritusta. Hän myös sanoi elokuvan olevan melko lailla totuudenmukainen.

Episodin neljän tähden arvostelussa kirjoitettiin seuraavasti:

”Elokuvaa voisi kritisoida häpeilemättömäksi Oscar-tärpiksi ja liian sentimentaaliseksi ja kaunistelluksi elämäkertaelokuvaksi. Kokonaisuus kuitenkin toimii, ja tarina onnistuu koskettamaan aidosti sekä säilyttämään mielenkiinnon alusta loppuun. Ennen kaikkea avainasemassa on Eddie Redmaynen erittäin vakuuttava ja hieno näyttelijäntyö. Redmayne onnistuu roolinsa haasteissa uskottavasti ja esittää luontevilla sävyillä etenevän sairauden eri nyansseja. Vahvan näyttelijäsuorituksen tekee yhtä lailla Felicity Jones.”

Tulevat lähetykset:

Lue myös: Mads Mikkelsen sanoi roolituksensa Johnny Deppin tilalle olleen ”kaoottinen” – sai kaksi päivää aikaa – Episodi.fi

Lisää luettavaa