Illalla tv:ssä: Scarlett Johanssonin flopannut scifi-leffa – ei ole kuitenkaan täystuho

IMDb-arvosana on 6,3.

4.2.2021 15:30

Vuoden 1995 anime-elokuvaan pohjautuva Ghost in the Shell esitetään illalla televisiossa.

Shirow Masamunen sarjakuvaan perustuva tieteisjännäri kertoo ihmisen aivoilla varustetusta cyborgista. Hän yrittää löytää hakkerin, joka tekee palvelusroboteista tappajia. Samalla hän altistuu itse vaaralliselle koodille, minkä seurauksena hän alkaa nähdä välähdyksiä entisestä elämästään ihmisenä ja alkaa epäröidä, kenen puolella hänen pitäisi olla.

Episodin neljän tähden arvostelussa tuumittiin näin:

”Päivitys nousee kuitenkin juuri ja juuri omilleen. 90-luvun elokuva oli korkealentoisuudessaan pitkään vaikeaselkoinen ja usein käsittämätönkin. Uutuus karsii sen rönsyjä – jotkut voinevat käyttää myös ilmaisua ”latistaa” – ja tekee ihmisyyttä, sukupuolisuutta ja identiteettiä pohdiskelevasta alkuperäisteoksesta suoraviivaisemman kostotarinan.”

Elokuva esitetään Neloselta kello 21.00.

Tulevat lähetykset:

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia