Illalla tv:ssä: Scifijännäri tulevaisuuden ”pelastetusta” yhdyskunnasta – leffan tekijöitä vastaan oikeusjuttu

IMDb-arvosana on 6,9.

13.5.2019 15:03

Tänään nähdään televisiosta toiminnantäytteinen scifijännäri The Island (2005).

Jättimäisen kompleksin asukkaille on kerrottu, että koko maailma on saastunut ja vain salaperäinen Saari on säilynyt elinkelpoisena. Yksi asukkaista saa kuitenkin tietää, että hän ja toverit ovatkin elinluovuttajiksi valmistettuja klooneja ja että Saari on vain keksitty klooni-ihmisten surmaamista varten. Kun miehen ystävätärtä uhkaa matka Saareen, hän päättää paeta laitoksesta hinnalla millä hyvänsä.

The Clonus Horror (1979) -elokuvan ohjaaja Robert S. Fiveson nosti oikeusjutun elokuvantekijöitä vastaan. Hänen mukaansa The Clonus Horrorin ja The Islandin juonissa oli melkein sata yhtäläisyyttä. Juttu sovittiin seitsennumeroisella summalla oikeuden ulkopuolella.

Elokuva näkyy Subilta tänään 13.5.2019 kello 21.00.

Lisää luettavaa