Illalla tv:ssä: Seksiä, viinaa ja kommelluksia riittää! Roisi komedia tarjolla

Kun klassinen musiikki kävi tylsäksi.

11.7.2021 15:03

Tänään nähdään televisiosta komedia nimeltään Merirosvoradio. Tarina perustuu löyhästi tositarinaan Radio Caroline -nimisestä radioasemasta. Ohjaajan visiona oli kuitenkin kertoa useammista piraattiradioista, joten tarina ei seuraa oikeita tapahtumia kovinkaan orjallisesti.

Vuoteen 1966 sijoittuva brittiläinen komediaelokuva kertoo laittomasta radioasemasta, joka soitti kuulijoilleen rock-musiikkia mereltä käsin. Seksi, viina ja monenlaiset kommellukset kuuluivat huippusuosittujen juontajien arkeen. Radiota pitivät yllä radiosta kuuluneeseen klassiseen musiikkiin kyllästyneet tiskijukat.

Elokuvassa nähdään muun muassa Philip Seymour Hoffman, Bill Nighy ja Nick Frost. Ohjauksesta vastaa Richard Curtis (Notting Hill, Oli aikakin).

Viihtymään pääsee Kutosella kello 21.00. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

Lisää luettavaa