Illalla tv:ssä: Tämän vuosituhannen parhaita toimintaelokuvia – oletettiin ensin täydeksi flopiksi

IMDb-arvosana on 7,9.

27.9.2020 14:03

Illalla esitetään televisiosta toimintatrilleri Medusan verkko (2002).

Tarinassa loukkaantunut ja muistinsa menettänyt Jason Bourne alkaa keräillä elämänsä palasia yhteen. Pian selviää, että moni hänen kohtaamistaan ihmisistä yrittää tappaa hänet.

Elokuvan tähti Matt Damon kertoi aikoinaan haastattelussa, että Hollywoodissa ei uskottu ensimmäiseen Bourne-elokuvaan Medusan verkkoon. Yksi syy oli, että Damonin ura oli laskusuunnassa muutaman flopin jälkeen ja Medusan verkossakin oli huonot merkit ilmassa.

– En ollut saanut työtarjousta kuuteen kuukauteen, Damon muisteli.

– Sen ensi-iltaa siirrettiin eteenpäin, sen kanssa viivyteltiin, oli uudelleenkuvauksia ja kaikki ajattelivat: ”Tämä kyllä epäonnistuu.” Lopulta se julkaistiin ja kaikki löysivät elokuvan, Damon selvitti.

Damon oli Medusan verkon ansiosta jälleen kuuma nimi Hollywoodissa ja elokuvasarja on saanut monta jatko-osaa.

Elokuva näkyy TV5-kanavalta kello 23.15.

Lisää luettavaa