Matt Damon on ollut jumissa Dublinin lähiössä maaliskuusta saakka – ”Pelottavaa”

Vielä menee ainakin muutama kuukausi.

13.5.2020 21:33

Matt Damonin vanhin tytär sai maaliskuussa koronaviruksen. Tästä alkoi ruljanssi, joka jatkuu vieläkin.

Näyttelijä jäi perheineen tartunnan vuoksi jumiin Dublinin lähiöön Dalkeyhin. Hän on majaillut siellä viime maaliskuusta saakka vaimonsa Luciana Barroson ja kolmen lapsen kanssa. Tytär sai tartunnan New Yorkissa, mutta se havaittiin vasta Dublinissa.

– Kaikki ovat ok. Tottakai tämä on on pelottavaa Lucyn äidille ja minun äidilleni – sille sukupolvelle, Damon sanoi.

– Luulen, että olemme kaikki ymmärtäneet nyt viestin. Kaikki eristäytyvät, pitävät etäisyyttä ja pesevät käsiään tilanteen lieventämiseksi, mutta tämä on pelottavaa etenkin vanhemmillemme, näyttelijä jatkoi.

Tähti vaikuttaa viihtyvän Dublinissa, sillä hän sanoi sitä yhdeksi kauneimmista paikoista, jossa hän on käynyt. Hän kuvaili tilannetta vähän kuin saduksi ja kertoi Bonon ja Enyan asuvan lähistöllä.

Damon on ollut Irlannissa kuvaamassa Ridley Scottin ohjaamaa elokuvaa The Last Duel. Kuvauksia on jäljellä vielä kahdeksan viikon edestä. Irlannissa hän viipynee vielä muutaman kuukauden ajan.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa