Illan scifi-leffa on oikein toimivaa viihdettä – kärsii tosin liiallisista esityksistä

IMDb-arvosana on 7,1.

31.8.2021 15:03

Tänään esitetään televisiosta (jälleen kerran) Will Smithin scifileffa I, Robot (2004).

Tarina kertoo tekniikkaa ja yhä kehittyneempiä robotteja vieroksuvasta poliisista, joka tutkii tieteilijän murhaa. Lopulta paljastuukin suurempi uhka ihmiskunnalle. Tapahtumat sijoittuvat 2050-luvun Chicagoon.

Audi kehitti elokuvaa varten konseptimallin nimeltään RSQ. Siihen lisättiin myös erikoisominaisuuksia ohjaaja Alex Proyasin toiveiden mukaisesti.

Leffan kuvaukset menivät hienosti, sillä uusintakuvauksia ei tarvittu lainkaan. Se on harvinaista näin suuren budjetin elokuvalle.

Elokuva näkyy Fox-kanavalta kello 23.00. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia