Jazzin syke ei sammu – Whiplashin ja La La Landin ohjaaja teki tv-sarjan Netflixille

Netflixin alkuperäissarja The Eddy sai ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla muutama kuukausi sitten. Sarja sijoittuu pariisilaiseen jazzklubiin, ja yksi tekijöistä on jazzin maailmaa elokuvissaan kuvannut Damien Chazelle.

29.4.2020 09:00

Kaikki tietävät, että Damien Chazelle on jazzin ystävä. Ajatellaan vaikka Whiplashia, jossa lahjakas rumpalinuorukainen sai huutia J.K. Simmonsilta. Tai La La Landia, jossa Ryan Goslingin esittämä muusikko jankutti, että ”musiikki syntyy uudestaan joka ilta”.

Jos joku nyt vielä epäilee asiaa, niin Chazelle on lisäksi ohjannut The Eddyn – tai ainakin sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa.

The Eddy –sarjassa André Hollandin esittämä Elliot seuraa Gene Kellyn huolella kiillotettujen kenkien jälkiä amerikkalaisena Pariisissa ja pyörittää The Eddy -nimistä jazzklubia. Tai ainakin hän kovasti yrittää pyörittää, sillä ongelmia kasaantuu kiihtyvällä tahdilla. Bändin jäsenet valittavat, laskuja käydään perimässä ja teini-ikäinen tytär (Amandla Stenberg) ilmestyy paikalle tarkoituksenaan jäädä pidemmäksi aikaa. Gene Kellyllä oli paljon helpompaa.

”Pidän jazzista entistä enemmän nyt, kun olen näytellyt sarjassa. Mutta en ollut koskaan esiintynyt muusikkona, joten se oli intensiivistä aikaa”, Holland kertoo Episodille Berliinin elokuvajuhlilla. Ajatus on pelottava, sillä kaikki esitykset äänitettiin livenä.

Elokuvien Moonlight ja Selma jälkeen Holland päätti kokeilla myös tuottamista.

”Olen nähnyt niin hyviä esimerkkejä siitä. Ava DuVernay on halunnut hallita omaa uraansa, Lena Waithe ja David Oyelowo samoin. Monet astuvat entistä laajemmin esiin, joten ei ole enää yhtä mielekästä olla pelkkä palkattu näyttelijä. Tiedän sen, koska olen näytellyt pitkään.”

Tuottaminen ei ollut kuitenkaan ainoa syy, miksi Holland päätti lähteä sarjaan mukaan.

”Uudet mahdollisuudet elämässä – siinä asia, joka minua tässä puhuttaa. Lainaan [Just Mercy -elokuvassa kuvatun ihmisoikeusasianajajan] Bryan Stevensonin sanoja: ’Meistä jokainen on jotain enemmän kuin pahin tekemämme asia’. Tälle ihmisryhmälle musiikki tarjoaa uuden mahdollisuuden.

Damien Chazelle ja André Holland.

Hollandin näyttelijäkollegat tuntuvat olevan samaa mieltä. Stenberg on jo jonkinlainen teinisensaatio elokuvan The Hate U Give jälkeen. Mukana on myös Joanna Kulig: säkenöivä puolalainen, joka laulajana antoi kaikkensa Oscar-ehdokkuuden saaneessa Cold Warissa.

”Toivon roolihahmoni viestittävän sitä, että voi aloittaa pimeydestä ja päätyä valoon”, sanoo Stenberg.
”Meillä mustilla on erityinen suhde jazziin. Me keksimme jazzin! Usein näyttelimme kohtaukset kuin ne olisivat olleet musiikkia. Sain nimeni Miles Davisin levyn mukaan, joten olen kasvanut jazzin parissa.
Myös Kulig on kasvanut jazzin parissa, vaikka hänellä on täysin erilainen tausta kuin Stenbergillä. Kulig esittää laulajaa nimeltä Maja, ja voisi olettaa, että roolityö ei ole suuri harppaus mustavalkoisesta puolalaisdraamasta.

”Vannon, että seuraavassa projektissani ei ole lainkaan musiikkia”, Kulig nauraa.

”The Eddy tuntui hyvin luonnolliselta valinnalta Cold Warin jälkeen, vaikka en olisi voinut uneksiakaan, että jonain päivänä pääsen työskentelemäään Damien Chazellen kanssa. Hän halusi tavata minut Oscar-kampanjan loppuvaiheilla, kun olin viimeisimmälläni raskaana. Sitten koe-esiinnyin Glen Ballardille, joka on työskennellyt guruni Quincy Jonesin kanssa. ’Äänessäsi on jotain, mikä sopii sarjaan täydellisesti’, hän sanoi, mutta englannin ääntämys oli ongelma. Joskus tuntui, että kaikki meni nappiin, mutta minulle sanottiin: ’Seis! Sanaa ei lausuta noin’. Siitä tulivatkin kaikki sarjassa kuultavat puolalaiset kirosanat.”

Meillä on aina Pariisi

Kuka tahansa ei saa kehuja Glen Ballardilta. Legendaarinen muusikko on tehnyt yhteistyötä Alanis Morrissetten, Michael Jacksonin ja Ringo Starrin kanssa. Hän on The Eddyn todelliset aivot. Oli hänen unelmansa, että jazz palaisi laajempaan tietoisuuteen Pariisiin sijoittuvassa sarjassa. Ei kuitenkaan nostalgisista syistä.

”Pariisi on aina ollut jazzin kaupunki, ja siellä jazz yhä elää. Tämä sarja ei kuitenkaan katso taaksepäin vaan eteenpäin. Meillä on 20 uutta laulua, joille halusimme hyvän kodin – Damienin käynnistämä hieno tarina sopi siihen täydellisesti”, Ballard selittää.

”Aivan kuin hän olisi ollut yhtyeen jäsen. Damien halusi katsojan tuntevan, millaista on olla näiden muusikkojen joukossa etsimässä jazzin syvintä olemusta. Vuonna 2020 on hyvin vaikeaa ansaita sillä elantonsa. Oli tärkeää kertoa jazzille allergisille katsojille, että kyse on jostain uudesta eikä jostain vanhasta. Hyvälle muusikolle vapaus on kaikki kaikessa, mutta ensin on oltava ammattitaitoa. Sarjalla ei tietenkään ole samaa vaikutusta kuin Miles Davisilla 1950-luvulla – ei jazz ala soida radiossa, en ole niin naiivi. Mutta se oli silloin, ja nyt on nyt”, Ballard toteaa.

Sarjan käsikirjoittaja Jack Thorne lisää, että hän halusi varmistaa sarjan kertovan paitsi musiikista myös Pariisista.

”Katsoin Whiplashin ennen ensimmäistä tapaamistamme, ja ajattelin: ’Voi luoja, mikä elokuva’. Kirjoitin pitkän kohtauksen, jossa joku vihaa jazzia täysillä. Tein sen lähinnä kiusatakseni Damienia ja Gleniä. En yllättynyt, kun se leikattiin pois.”

”Pariisi on minusta kiehtova, koska kaupunkien arkkitehtuuri kiinnostaa minua. Olen sillä tavalla tylsä. Isäni oli kaupunkisuunnittelija. Pariisissa on kiinnostavia paikkoja, joissa ihmiset asuvat, kuten esikaupungit, joita kutsutaan nimellä banlieue. Koko sarjassa on vain yksi otos Eiffel-tornista. Emme halua tyrkyttää katsojille kurjuutta ja köyhyyttä. Jazz-piireissä ei kuitenkaan liiku rahaa, joten halusimme kertoa tarinan muusikoista, joille menestys ei tarkoita samaa kuin useimmille ihmisille.”

Tämän takia sarjassa on näyttelijöitä eri maista: Ranskasta, Puolasta tai Kroatiasta, mistä on kotoisin Lada Obradovic, joka näyttää aivan Lisbeth Salanderin kaksoisolennolta.

”Kerron tuon hänelle!”, Thorne nauraa.

”Sarjan hahmot ja heidän kehityksensä on meistä kiinnostavinta. Se, miten he tavoittelevat jotain suurta, mistä ei saa kuitenkaan rahaa. Neljännen jakson lopussa on yksi suosikkikohdistani. Siinä Elliott yrittää keskustella jonkun kanssa, mutta siitä ei vain tule mitään. Sitten he ryhtyvät soittamaan. Musiikki on hänen tapansa ilmaista asioita. Kaikki muu on jotenkin hankalaa.

Teksti: Marta Bałaga, Berliini
Kuvat: Netflix

Lisää luettavaa