John Cena pyytelee anteeksi, koska kutsui Taiwania valtioksi – aiheutti diplomaattisen selkkauksen

Omituinen selkkaus.

25.5.2021 19:43

John Cena on joutunut pyytämään kiinalaisilta faneilta anteeksi, koska kutsui Taiwania valtioksi.

Pieni pohjustus: Kiinan tasavalta on valtio, jota nykyään kutsutaan Taiwaniksi. Taiwan on kuitenkin maan epävirallinen nimi. Kiinan tasavalta käsitti vuodesta 1912 vuoteen 1949 suurin piirtein sen alueen, joka Kiinana nykyään tunnetaan. Tasavallan hallinto pakeni Taiwanin saarelle Kiinan sisällissodan jälkeen.

Kiinan tasavallan itsenäisyys on kiistanalainen. Tämän takia suurimmalla osalla valtioista ei ole diplomaattisia suhteita Taiwanin kanssa. Euroopasta ainoastaan Vatikaani on solminut diplomaattiset suhteet maan kanssa.

Kiinan tasavalta ajaa yhden Kiinan politiikkaa, jonka mukaan olemassa on vain yksi Kiina eli Kiinan tasavalta.

Aihe on edelleenkin kuuma peruna.

Cena oli Fast & Furious 9:n tiimoilta taiwanilaisen TVBS-kanavan haastattelussa, jossa hän kutsui Taiwania valtioksi: ”Taiwan on ensimmäinen valtio, jossa Fast & Furious 9 esitetään.”

Nyt Cena pyytää sanomisiaan anteeksi uudella videolla. Leffan tähti puhuu videolla mandariinikiinaa.

Voit katsoa videon Weibosta.

Hollywoodilla ja Kiinalla on erikoinen suhde. Hollywood on joutunut kerta toisensa jälkeen pyytelemään erilaisia poliittisia selkkauksia anteeksi Kiinan hallitukselta.

Lähde: THR

Lisää luettavaa