Jokeriksi pukeutunut mies puukotti ihmisiä Tokion metrossa – 17 loukkaantui, yksi kriittisessä tilassa

Järkyttäviä uutisia Japanista.

31.10.2021 23:30

The Guardian uutisoi, että Jokeriksi pukeutunut, kaksissakymmenissä oleva japanilaismies vahingoitti seitsemäätoista metrossa. Heistä 60-vuotias uhri vahingoittui vakavasti.

Tapaus sattui Tokiossa sunnuntaina. Mies on nyt pidätetty murhayrityksestä. Hän oli puukottanut matkustajia ja sytyttänyt jotakin tuleen. Moni metromatkustaja oli pukeutunut Halloween-juhlan vuoksi. Miehellä oli päällään vihreä paita ja puku.

Silminnäkijä kuvaa veitsen olleen pitkä. Toinen matkustaja sanoi, että mies ei osoittanut minkäänlaista tunnetta, vaan tuntui toimivan mekaanisesti.

Jokeri on DC:n Batman-sarjakuvien hahmo, joka on nähty useissa elokuvissa.

Lisää luettavaa