Judd Apatow tekee pandemialeffan Netflixille – juoni sijoittuu hotelliin

Toinenkin saman aihepiirin elokuva tulossa.

Judd Apatow suunnittelee parhaillaan pandemia-aiheista elokuvaa suoratoistopalvelu Netflixiin. Inspiraationa toiminee epäilemättä nykyinen koronavirusepidemia.

Vielä nimeämätön elokuva kertoo ryhmästä näyttelijöitä, jotka ovat pandemian vuoksi jumissa hotellissa – samalla yrittäen saada kuvattua elokuvan loppuun. Apatow on mukana ohjaajana sekä käsikirjoituksen luomisessa yhdessä South Park -käsikirjoittaja Pam Bradyn kanssa.

Netflixin mukaan projektin kanssa aiotaan edetä nopeasti. He aikovatkin tavata näyttelijöiden kanssa jo tulevien viikkojen aikana. Vielä ei ole selvillä, ketä näyttelijöitä elokuvassa on mukana.

Apatow tunnetaan muun muassa This Is 40 (2012), 40v. ja neitsyt (2007) sekä Paksuna (2007) -elokuvien ohjaajana. Myös Michael Baylta on tulossa pandemiaelokuva nimeltään Songbird. Se julkaistaan joulukuussa.

Lähde: Vulture 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut