Kaikkien aikojen tappiollisin leffa poistuu Netflixistä – on silti mainettaan parempi scifi-elokuva

IMDb-arvosana on 6,1.

Netflixin valikoimasta on poistumassa elokuva Mortal Engines (2018).

Post-apokalyptisessa maailmassa elävä nuori nainen kapinallisystävineen yrittää estää Lontoota, liikkuvaa jättikaupunkia, nielemästä kaikkea tielleen tulevaa.

Elokuvalla oli kovat odotukset, sillä Fran WalshPhilippa Boyens ja Peter Jackson toimivat elokuvassa käsikirjoittajina. Walsh ja Jackson olivat niin ikään tuottamassa elokuvaa – lopputulos jää silti laimeaksi.

Leffa ei kuitenkaan ole niin tyrmäävän huono kuin lippukassatulos antaisi ymmärtää. Vaikka Mortal Engines on kaikkien aikojen tappiollisin elokuva, se jaksaa kyllä viihdyttää ainakin yhden katsomiskerran. Voit katsoa koko listan tappiollisista elokuvista täältä.

Episodin kahden tähden arvostelussa tuumittiin näin:

”Mitään tapahtumista, paikoista tai henkilöistä ei taustoiteta tai motivoida kunnolla, joten katsojakaan ei tiedä kenen puolesta ja minkä vuoksi pitäisi jännittää muuta kuin efektitoiminnan kliseiden kautta. Kaikista aidoista tunteista puhdistettu käsikirjoitus voisi olla esiteinin seikkailukertomuksesta: ”Sitten nää rakastuis. Ja sitten tää niinku lakkais vihaamasta tätä. Ja sitten tää vaikka räjähtäis.”

Elokuva poistuu suoratoistopalvelusta 21.1.2021.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut