Kolme kotimaista sarjaa ehdolla kansainvälisessä tv-sarjoihin keskittyvässä palkintogaalassa

Jotakin iloa kurjuuden keskelle.

Invisible Heroes

Hollywood Reporter uutisoi kansainvälisen Banff World Media Festivalin Rockie Awards -palkintoehdokkaista. Vaikka festivaali on tältä vuodelta peruttu, voittajat striimataan kesäkuun 15. päivä internetissä.

Eniten ehdokkuuksia saivat brittituotannot (44 ehdokkuutta) ja yhdysvaltalaistuotannot (43). Mukana eri kategorioissa on muun muassa HBO:n ja BBC:n sarja Gentleman Jack, HBO:n Chernobyl ja Years and Years, Showtimen The Loudest Voice, BBC:n Fleabag ja niin edelleen. Mukaan on mahtunut myös suomalaista väriä.

Jopa kolme kotimaista sarjaa on saanut ehdokkuuden. Lasten ja nuorten animaatio -kategoriasta löytyy suomalais-brittiläinen tuotanto Muumilaakso. Ei-englannin kielisen draamasarjan palkinnosta kisaa Ylen Invisible Heroes, jota tähdittää muun muassa Pelle Heikkilä ja Mikael Persbrandt. Tositapahtumiin pohjautuva sarja on Suomen ja Chilen yhteistuotanto.

Ylen komedia Melkein totta kilpailee ei-englannin kielisen komedian palkkinnosta. Sarjassa nähdään muun muassa Hannele Lauri, Matti Onnismaa ja Leena Uotila.

Aiheeseen liittyvät jutut