Lopetetun Netflix-scifisarjan intohimoiset fanit pelastustehtävään – haluavat tietysti sarjan takaisin

Kääntyykö suoratoistojätin pää?

Netflix päätti jälleen lopettaa pidetyn sarjan. The OA, mystinen scifisarja, ei ole saamassa kolmatta kautta.

Tiettävästi Netflix on pyrkimässä parempaan taloudenpitoon, eivätkä hyvätkään sarjat enää säily hengissä, jos ne eivät vedä tarpeeksi katsojia tai tuo uusia tilaajia. Sarjan lopettaminen harmittaa faneja, sillä kausi jätti tarinan luonnollisesti kesken. Tekijät ovat aiemmin sanoneet, että sarjasta tulisi viiden kauden mittainen.

Mikään ei tietenkään estä faneja yrittämästä kääntää suoratoistojätin päätä. Muutama kampanja onkin jo aloittanut. Jotkut fanit ovat jopa uskoneet, että kyseessä on vain markkinointikikka, eikä kolmatta kautta olisikaan oikeasti peruttu.

Tämä saattaa kuitenkin olla vain toiveajattelua. Toki on totta, että lopetetut sarjat saavat usein palstatilaa sekä lopetusvaiheessa että silloin, jos ne saavatkin yllättäen uuden elämän.

#TheOAisReal-kampanja on saanut jo paljonkin huomiota Twitterissä.

Lähde: Forbes

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.