Maineikas elokuvasäveltäjä tulee uudestaan Suomeen

Elokuvallisen tunnelmoinnin mestari, italialainen pianisti ja säveltäjä Ludovico Einaudi palaa keväällä Suomeen.

15.11.2017 11:51

Maalailevista sävellyksistään tunnettu Ludovico Einaudi konsertoi perjantaina 6. huhtikuuta Finlandia-talossa.

Einaudi tunnetaan vahvatunnelmaisesta ja meditatiivisesta musiikistaan, jota on kuultu myös useissa palkituissa elokuvissa, kuten vuoden 2011 Koskemattomat, This Is England -trilogia ja Clint Eastwoodin ohjaama J. Edgar vuodelta 2012. Tuorein elokuvasävellys on tänä syksynä Venetsian elokuvajuhlilla esitettyyn Hirokazu Koreedan The Third Murder -trilleriin.

Ludovico Einaudia on verrattu usein Sigur Rosin ja Yann Tiersenin kaltaisiin nimiin. Einaudin albumit ovat Italian lisäksi suosittuja ympäri Eurooppaa, ja konsertit myyvät nopeasti loppuun.

Edellisen kerran Einaudi vieraili Suomessa keväällä 2016, jolloin hän esiintyi loppuunmyydylle katsomolle Kulttuuritalolla osana Elements-kiertuettaan. Tulevalla kiertueellaan Einaudi tarjoilee yhtyeensä kanssa tuotantonsa parhaimmistoa.

Liput tulevat myyntiin maanantaina ma 20.11.2017 klo 9 Ticketmasterissa. Hinnat alkaen 70  euroa.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia