Manaajan jatko-osassa nähdään alkuperäinen hernekeittoa papin päälle oksenteleva tyttö

Toivottavasti nämä ovat parempia kuin uusi Halloween-trilogia.

24.3.2023 14:31

Uuden Halloween-trilogian tehnyt porukka on parhaillaan tulevan Manaajan (1977) jatko-osatrilogian kimpussa.

Tulevat Manaajat on tehty samaan tapaan kuin Halloween-trilogia, eli ne pyyhkivät kaikki jatko-osat pöydältä ja toimivat ainoina oikeina jatkoina.

David Gordon Greenin ohjaamassa The Excorcistissä nähdään myös alkuperäiselokuvan kirottua tyttöä, Regan MacNeiliä näytellyt Linda Blair. Hänellä on elokuvassa jonkinlainen pieni cameo-rooli.

Blumhousen tiedottaja on toisaalla kertonut Blairin toimineen avustajana elokuvassa, mutta se on luultavasti vain tapa peitellä tätä cameo-roolia.

Muissa rooleissa nähdään muun muassa myös ensimmäisessä Manaajassa nähdyt Leslie Odom Jr. ja Ellen Burstyn sekä Ann Dowd (Hereditary), Lidya Jewett (Nightbooks), Raphael Sbarge (Gaslit), Jennifer Nettles (The Righteous Gemstones) ja Olivia Marcum.

Green ja Peter Sattler ovat käsikirjoittaneet elokuvan Greenin, Scott Teemsin (Halloween Kills) ja Danny McBriden (Halloween) tarinan pohjalta.

Lähde: Bloody Disgusting

Aiheeseen liittyviä elokuvia